Aleksanteri Kivimäki tuomittu yli kuudeksi vuodeksi vankilaan Vastaamo-jutussa
Aleksanteri Kivimäki on tuomittu syylliseksi Vastaamo-jutussa Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa.
Kivimäki tuomittiin kuuden vuoden kolmen kuukauden vankeusrangaistukseen törkeästä tietomurrosta, törkeän kiristyksen yrityksestä, yli 9 200 törkeästä yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä, liki 21 000 törkeän kiristyksen yrityksestä ja 20 törkeästä kiristyksestä.
Käräjäoikeus ei hylännyt syyttäjien syytettä miltään osin.
Käräjäoikeuden mukaan yksikään asiassa esitetty todiste ei yksinään osoittanut, että Kivimäki olisi syyllistynyt syytteessä kuvattuihin rikoksiin.
Toisaalta yksikään todiste ei myöskään poissulkenut Kivimäen syyllisyyttä. Arvioinnissa merkityksellistä oli siten näytön kokonaisarviointi.
– Siinä käräjäoikeus katsoi, että rikokset oli tehty palvelimella, jota Kivimäen oli selvitetty käyttäneen myöntämäänsä enemmän. Kivimäen oli myös selvitetty käyttäneen rikoskokonaisuuden kannalta merkityksellistä salausavainta ja IP-osoitetta tavalla, jonka hän oli oikeudenkäynnissä kiistänyt, käräjäoikeuden tiedotteessa todetaan.
– Merkitystä oli myös sillä, että rikoksen tekemiseen liittynyt palvelinkokonaisuus liittyi Kivimäen osin omistaman yrityksen toimintaan, ja että myös yrityksen liiketoiminta-ajatus liittyi olennaisilta osin siihen tapaan, jolla rikoskokonaisuus oli tehty, tiedotteessa jatketaan.
Lue myös: Syyttäjä on tyytyväinen Aleksanteri Kivimäen tuomioon – vain yhdestä seikasta voisi valittaa
Melkein enimmäisrangaistus
Kivimäen syyllisyyttä tuki käräjäoikeuden mukaan myös se, että hän oli julkaissut nimimerkillään keskustelupalsta Ylilaudalla Vastaamon tietomurtoon ja kiristykseen liittyneitä viestejä "tarkoituksenmukaisessa, päämäärätietoisessa ja kiinteästi ajallisessa yhteydessä kiristystoimien kanssa".
– Käräjäoikeus piti epäuskottavana, että Kivimäki olisi pystynyt julkaisemaan viestit tekemällään tavalla, jos hän olisi ollut rikoskokonaisuudesta ulkopuolinen ja saanut siitä tiedon vain Ylilautakeskustelusta tai esimerkiksi tiedotusvälineistä, käräjäoikeus tiedottaa.
– Syyksilukemisen kannalta merkitystä oli myös sillä, että Keskusrikospoliisiin tekemän valeoston oli näytetty mitä suurimmalla todennäköisyydellä päätyneen Kivimäen pankkitilille, tiedotteessa jatketaan.
Syyttäjä vaatii Kivimäelle seitsemän vuoden vankeusrangaistusta, mikä on kyseisten rikosten enimmäisrangaistus.
– Tekojen vakavuus, tekotapa ja Kivimäen erittäin piittaamaton suhtautuminen huomioon ottaen vankeusrangaistuksen pituudeksi tulisi noin 6 vuotta 7 kuukautta, käräjäoikeus katsoo.
Käräjäoikeuden mukaan tuomiota lievensi se, että Kivimäki oli puolustajansa välityksellä ryhtynyt sopimaan ehdollisista sovinnoista tuhansien korvausvaatimuksia esittäneiden asianomistajien kanssa.
Kivimäen vaatimusta siitä, että rangaistusta lieventävänä olisi otettu huomioon myös asian saama mediajulkisuus, käräjäoikeus ei sen sijaan hyväksynyt, tiedotteessa todetaan.
Yli 5 000 korvausvaatimusta
Käräjäoikeus määräsi Kivimäen pidettäväksi edelleen vangittuna.
Korvausvaatimukset erotettiin rikosasiasta myöhemmin järjestettäviksi oikeudenkäynneikseen. Näitä vaatimuksia on tähän mennessä saapunut käräjäoikeuteen yli 5 000. Niiden käsittelystä käräjäoikeus tiedottaa myöhemmin.
Uusimmat
-
08:35
Leijonat-hyökkääjältä karua puhetta – "Tuntuu, että ei näitä tapahdu enää ikinä"
-
08:33
Pitääkö uimahallissa olla hiljaa?
-
08:26
Yhdysvallat vauhdittaa Gazan pysähtynyttä aseleposopimusta – Suomi vaatii Israelia pidättäytymään laajemmasta hyökkäyksestä
-
08:25
Kim Kardashian julkaisi otoksia yksityiskoneensa sisältä – poseeraa erikoisessa matka-asussa
-
08:14
Slovakian pääministeri Ficon ampujaksi epäilty mies oikeuden eteen
-
08:04
Silja Kosonen hirmukisassa Los Angelesissa – suomalaiselta komea kaari
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
07:31
Eläinlääkäri kertoo, miksi ei antaisi koiralleen raakaa kanaa tai kalaa
-
07:25
Zelenskyi pelkää Venäjän valmistelevan hyökkäysaaltoja – tekee harvinaisen myönnön
-
07:25
Lakko-oikeutta koskevat rajoitukset tulevat voimaan tänään
-
07:16
Kysely: Suomalaiset vaativat oman maan edun ajamista EU:ssa – puolueen näkökulma vähemmän tärkeä
-
07:03
Anton Lundell astui isosti esiin! Floridan Stanley Cup -jahti askelta pidemmälle
-
07:03
"Ihan järjetön" – Leijonat varuillaan merkillisen superkyvyn kanssa
-
07:01
Henna Peltonen saa Tauskin herkistymään kesken haastattelun: "Olet unelmieni mies"
-
06:39
Nelihenkisen perheen huvipuistorannekkeet voivat maksaa yli 200 euroa – näin hinnat ovat nousseet koronaa edeltävistä vuosista
-
06:31
Vantaan kunniamurhan uhrin isä toivoo syytetylle kuolemantuomiota – "Tulisin katsomaan paikan päälle"
-
06:29
Tabu-ohjelman Marjo menehtyi pian kuvausten jälkeen – maailman yleisin ja tappavin syöpä on usein pitkään oireeton
-
06:18
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – hotellissa oli reilusti toistasataa ihmistä
-
Lataa lisää