Biden ja Trump marssivat kohti uusintaottelua – molemmilla kasassa tarvittavat puoluekokousedustajat
Sekä demokraattien että republikaanien presidenttiehdokkaat nimetään virallisesti kesän puoluekokouksissa.
Yhdysvaltain istuva presidentti Joe Biden sekä entinen presidentti Donald Trump ovat odotetusti varmistaneet puolueidensa presidenttiehdokkuuksiin tarvittavan määrän puoluekokousedustajia, selviää yhdysvaltalaismedioiden ennusteista.
Trump keräsi tarvittavat puoluekokousedustajat voitettuaan republikaanien esivaalin Washingtonin osavaltiossa paikallista aikaa tiistaina, arvioivat muun muassa uutiskanavat CNN ja NBC.
Muun muassa Politico ja uutistoimisto AFP kertoivat jo aiemmin Bidenin varmistaneen tarvittavan määrän puoluekokousedustajia demokraattipuolueen presidenttiehdokkuuteen Georgian esivaalivoitollaan.
Lue myös: Kumpi on vähemmän kehno vaihtoehto: huonomuistinen Biden vai rikossyytteiden raskauttama Trump?
Republikaanien presidenttiehdokkuuteen Trump tarvitsi taakseen vähintään 1 215 puoluekokousedustajaa. Bidenin puolestaan oli kerättävä demokraattipuolueen ehdokkuutta varten vähintään 1 968 edustajaa.
Sekä demokraatit että republikaanit äänestivät tiistaina esivaaleissa Georgian ja Washingtonin osavaltioiden lisäksi Mississipissä. Republikaaneilla oli vaalikokous myös Havaijilla ja demokraateilla esivaalit Pohjois-Mariaaneilla. Lisäksi demokraatit äänestivät ulkomailla.
Ehdokkaista ei epäselvyyttä
Demokraattien presidenttiehdokas nimetään virallisesti elokuussa puolueen kansallisen komitean (DNC) puoluekokouksessa Illinoisin Chicagossa.
Myös republikaanipuolueen kansallinen komitea (RNC) nimeää virallisesti presidenttiehdokkaansa kesän puoluekokouksessa. Republikaanien puoluekokous järjestetään heinäkuussa Wisconsinin Milwaukeessa.
Trumpin viimeinen republikaanihaastaja, entinen YK-suurlähettiläs Nikki Haley ilmoitti viime viikolla virallisesti luopuvansa republikaanien presidenttiehdokkuuden tavoittelemisesta. Haley ei asettunut suoraan tukemaan Trumpia, mutta kehotti tätä tekemään töitä sen eteen, että Trump saisi taakseen Haleyn maltillisempina pidettyjä sekä riippumattomia tukijoita.
Lue myös: Supertiistai vahvisti Yhdysvaltain presidenttiehdokkaat: "Trump ja Biden puhdistivat pöydän"
Bidenia taas ei ole vakavissaan haastettu oman puolueen sisältä.
Kummankaan puolueen presidenttiehdokkaista ei ole ollut enää epäselvyyttä sen jälkeen, kun sekä Trump että Biden kahmivat itselleen puoluekokousedustajia viime viikolla supertiistaina tunnetussa esivaaliryppäässä.
Ellei ihmeitä tapahdu, marraskuun presidentinvaaleista odotetaan 81-vuotiaan Bidenin ja 77-vuotiaan Trumpin uusintaottelua.
Uusimmat
-
06:39
Nelihenkisen perheen huvipuistorannekkeet voivat maksaa yli 200 euroa – näin hinnat ovat nousseet koronaa edeltävistä vuosista
-
06:31
Vantaan kunniamurhan uhrin isä toivoo syytetylle kuolemantuomiota – "Tulisin katsomaan paikan päälle"
-
06:29
Tabu-ohjelman Marjo menehtyi pian kuvausten jälkeen – maailman yleisin ja tappavin syöpä on usein pitkään oireeton
-
06:18
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – hotellissa oli reilusti toistasataa ihmistä
-
06:03
MTV selvitti: Sähköpotkulautafirmat kertovat sotkusta kulisseissa – toiminta meinasi jo loppua Suomesta
-
00:01
Sieltä se tuli: MM-kisoihin kova vahvistus Carolinasta
-
00:01
Kysely: Suomalaisten epäluottamus poliitikkoja kohtaan lisääntynyt
-
23:54
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:50
Leijonia jätettiin lisää – tällaiset asemat Suomella on nyt
-
23:16
Saksassa kuohuu EU-vaalien alla: Poliitikkoja vastaan useita hyökkäyksiä, laitaoikeiston noususta tuli keskeinen teema
-
23:09
Aftonbladet: Kuumailmapallo-onnettomuus Ruotsissa
-
22:54
Tass: Toisen maailmansodan aikaiset ammukset räjähtivät sotilasakatemiassa Pietarissa – moni saanut vammoja
-
22:27
Ukraina sallii taas ulkomailla asuvien taisteluikäisten ukrainalaismiesten uusia passinsa
-
22:02
Harvinainen yhteiskuva! Céline Dion lapsineen samassa otoksessa Mick Jaggerin kanssa
-
21:51
Mies tunkeutui Nancy Pelosin kotiin: Sai kovan rangaistuksen
-
21:36
Historioitsija Ukrainan merkityksestä: "Ihmiset ovat tienneet sen 2 500 vuoden ajan"
-
21:19
Sebastien Ogier jyrähti MM-sarjan kohuasetelmasta: "Tämä on selvästi väärin"
-
21:14
Tekoäly laitettiin katsomaan Frendejä ja Rillit huurussa -sarjaa: Näin siinä kävi
-
21:03
Tehtävistään kovien syytösten saattelemana eronneen Miss USA:n tilalle kruunattiin uusi missi
-
20:48
MTV Uutiset Tukholmassa: Video näyttää, kuinka Friends Arena muuttui todelliseksi "hornankattilaksi"
-
Lataa lisää