F-35-hävittäjien moottoreiden kokoonpanotilat rakennetaan Nokian Linnavuoreen
Moottoreiden kokoonpanohallin rakentaminen alkaa jo tänä vuonna.
Puolustuskiinteistöt rakennuttaa Nokialle Linnavuoreen F-35-monitoimihävittäjien moottorien kokoonpano- ja huoltotilat Patria Aviationin käyttöön, kertoo puolustusministeriö tiedotteessaan.
Valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta on puoltanut Puolustusvoimien ja Puolustuskiinteistöjen välistä vuokrasopimusta puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok.) esittelystä.
Vuokrasopimuksen solmiminen on edellytys Puolustuskiinteistöjen rakennushankkeelle.
Rakentamistöiden valmistuttua Puolustuskiinteistöt solmii vuokrasopimuksen Patria Aviationin kanssa.
Rakennushankkeet ovat osa F-35-hankkeen suoran teollisen yhteistyön kokonaisuutta.
– F-35-hankkeen teollinen yhteistyö luo huoltovarmuuden näkökulmasta kriittistä huolto- ja korjaamisosaamista kotimaiseen teollisuuteen. Lisäksi se synnyttää kotimaahan merkittävää osaamista moottorin kokoonpanosta ja testauksesta, puolustusministeri Häkkänen sanoo tiedotteessa.
Aseistusta hävittäjille
Suomen nykyisen Hornet-kaluston seuraajaksi ollaan hankkimassa 64 kappaletta F-35-monitoimihävittäjiä. Uuden kaluston on suunniteltu olevan käytössä 2030-luvun alussa.
Moottoreiden kokoonpanohallin rakentaminen alkaa tänä vuonna. Moottoreiden huolto jatkuu Suomen F-35-kaluston koko elinkaaren ajan.
Teollisen yhteistyön suora työllisyysvaikutus Suomessa on kaikkiaan arviolta 4 500 henkilötyövuotta ja välillinen 1 500 henkilötyövuotta. Henkilötyövuosi tarkoittaa yhden kokoaikaisen työntekijän vuoden työpanosta.
Valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta puolsi myös sitä, että Puolustusvoimien logistiikkalaitos voi hankkia aseistusta F-35 hävittäjiin.
Yhdysvalloilta hankitaan JDAM- ja GBU-39 SDB I -pommit tarvikkeineen ja palveluineen vuosina 2024–2030. Hankintojen arvonlisäveroton hinta on noin 79,1 miljoonaa euroa.
Uusimmat
-
06:39
Nelihenkisen perheen huvipuistorannekkeet voivat maksaa yli 200 euroa – näin hinnat ovat nousseet koronaa edeltävistä vuosista
-
06:31
Vantaan kunniamurhan uhrin isä toivoo syytetylle kuolemantuomiota – "Tulisin katsomaan paikan päälle"
-
06:29
Tabu-ohjelman Marjo menehtyi pian kuvausten jälkeen – maailman yleisin ja tappavin syöpä on usein pitkään oireeton
-
06:18
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – hotellissa oli reilusti toistasataa ihmistä
-
06:03
MTV selvitti: Sähköpotkulautafirmat kertovat sotkusta kulisseissa – toiminta meinasi jo loppua Suomesta
-
00:01
Sieltä se tuli: MM-kisoihin kova vahvistus Carolinasta
-
00:01
Kysely: Suomalaisten epäluottamus poliitikkoja kohtaan lisääntynyt
-
23:54
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:50
Leijonia jätettiin lisää – tällaiset asemat Suomella on nyt
-
23:16
Saksassa kuohuu EU-vaalien alla: Poliitikkoja vastaan useita hyökkäyksiä, laitaoikeiston noususta tuli keskeinen teema
-
23:09
Aftonbladet: Kuumailmapallo-onnettomuus Ruotsissa
-
22:54
Tass: Toisen maailmansodan aikaiset ammukset räjähtivät sotilasakatemiassa Pietarissa – moni saanut vammoja
-
22:27
Ukraina sallii taas ulkomailla asuvien taisteluikäisten ukrainalaismiesten uusia passinsa
-
22:02
Harvinainen yhteiskuva! Céline Dion lapsineen samassa otoksessa Mick Jaggerin kanssa
-
21:51
Mies tunkeutui Nancy Pelosin kotiin: Sai kovan rangaistuksen
-
21:36
Historioitsija Ukrainan merkityksestä: "Ihmiset ovat tienneet sen 2 500 vuoden ajan"
-
21:19
Sebastien Ogier jyrähti MM-sarjan kohuasetelmasta: "Tämä on selvästi väärin"
-
21:14
Tekoäly laitettiin katsomaan Frendejä ja Rillit huurussa -sarjaa: Näin siinä kävi
-
21:03
Tehtävistään kovien syytösten saattelemana eronneen Miss USA:n tilalle kruunattiin uusi missi
-
20:48
MTV Uutiset Tukholmassa: Video näyttää, kuinka Friends Arena muuttui todelliseksi "hornankattilaksi"
-
Lataa lisää