Mikael Granlund vahvistaa Suomen miesten jääkiekkomaajoukkuetta toukokuun MM-kisoissa Tshekissä. Jesse Puljujärvi liittyy puolestaan EHT-joukkueeseen antamaan näyttöjä.
San Jose Sharksin NHL-hyökkääjä Granlund hyppää Leijonien mukaan Tshekissä pelattavan kauden viimeisen EHT-turnauksen jälkeen.
– Granlund on luonnollisesti loistava lisä meidän kokoonpanoomme ja on hienoa saada hänet mukaan kisoihin, GM Jere Lehtinen sanoi tiedotteessa.
Granlund pelasi Leijonissa viimeksi kevään 2022 MM-kotikisoissa, joissa Suomi voitti maailmanmestaruuden.
"Hienoa, että Puljujärvi tarttui mahdollisuuteen"
Pittsburgh Penguinsia NHL:ssä edustava Puljujärvi puolestaan liittyy A-maajoukkueen mukaan toukokuun alussa, kun joukkue matkaa Tshekin EHT-turnaukseen.
– Hienoa, että Puljujärvi tarttui mahdollisuuteen ja tulee antamaan näyttöjä MM-kisoihin, Lehtinen kertoi.
Puljujärvi nähtiin edellisen kerran Leijonissa kaudella 2019–20. Miesten MM-kisoissa hyökkääjä on pelannut keväällä 2017.
MM-leiritys puolivälissä
A-maajoukkueen MM-leiritys on puolivälissä. Ensi viikolla Suomi matkustaa Linköpingiin, jossa on vastassa Ruotsi tiistaina ja keskiviikkona.
Toukokuun alussa Suomi on Tshekin Brnossa pelaamassa kauden viimeistä EHT-turnausta vastassaan Tshekin lisäksi Sveitsi ja Ruotsi.
Prahassa ja Ostravassa tahkottavat MM-kisat käynnistyvät perjantaina 10. toukokuuta.
Uusimmat
-
10:15
Reino Nordin lupaava näyttelijänura tyssäsi – paljastaa nyt, mitä tapahtui
-
10:09
Vauvojen kielijänteitä katkaistaan satoja enemmän kuin pari vuotta sitten – "Lasten suussa ei ole tapahtunut mitään sellaista anatomista muutosta"
-
10:03
Oletko koskaan nähnyt pulun poikasta? Tältä näyttävät Johannan parvekkeen valtaajat
-
09:57
Itse tehty hormi aiheutti tulipalon Pyhäjoella – rakentaja tuomittiin
-
09:53
Tiger Woods romahti
-
09:42
Näin hölskynyt tölkki ei kuohu! Jere ravisti limutölkkejä ja testasi hittiniksin
-
09:39
Oleksander Usyk luopui konekivääristä auttaakseen maataan – ristiriitainen showmies Tyson Fury ammentaa kiertolaistaustastaan: "Emme pelkää ketään"
-
09:30
Juuri nyt: Vihreiden Virta puhuu puoluevaltuustossa
-
09:12
Dallas päätti Coloradon NHL-kauden – jatkoajalla kovaa draamaa
-
09:05
Superottelun punnitustilaisuus päättyi rähinään – raskaansarjan jätit jouduttiin erottamaan toisistaan
-
08:52
Maailman paras pelaaja venytteli sellissä – sitten tapahtui jotain ihmeellistä
-
08:35
Leijonat-hyökkääjältä karua puhetta – "Tuntuu, että ei näitä tapahdu enää ikinä"
-
08:33
Pitääkö uimahallissa olla hiljaa?
-
08:26
Yhdysvallat vauhdittaa Gazan pysähtynyttä aseleposopimusta – Suomi vaatii Israelia pidättäytymään laajemmasta hyökkäyksestä
-
08:25
Kim Kardashian julkaisi otoksia yksityiskoneensa sisältä – poseeraa erikoisessa matka-asussa
-
08:14
Slovakian pääministeri Ficon ampujaksi epäilty mies oikeuden eteen
-
08:04
Silja Kosonen hirmukisassa Los Angelesissa – suomalaiselta komea kaari
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
Lataa lisää