Kadonnut koira löytyi järkyttävässä kunnossa Yhdysvalloissa, pelastettiin viime hetkellä – "En tiedä, miksi kukaan tekisi tällaista"
Yhdysvaltalainen eläinsuoja pyytää apua selvittääkseen, kuka rääkkäsi kadonnutta koiraa. Kuvat eivät sovi herkille.
Yhdysvaltalainen eläinsuoja, Nebraska Humane Society, kertoo Facebook-julkaisussaan järkyttävässä kunnossa löytyneestä koirasta. Omahalaisyrityksen työntekijät löysivät koiran roska-astiasta toimistorakennuksensa takaa, uutisoi muun muassa People.
Yksi työntekijöistä kuuli ääniä roskiksesta, mutta ei halunnut mennä tutkimaan tilannetta iltapimeällä. Seuraavana päivänä henkilökunta kuitenkin avasi roskiksen odottaen löytävänsä pesukarhun. Roska-astian sisältä löytyi kuitenkin pieni koira, jonka koko pää oli kääritty ilmastointiteippiin.
Eläinsuoja kertoo julkaisussaan, että myös koiran etu- ja takajalat oli teipattu. Myös hännän ympärillä oli teippiä. Turkkiin puolestaan oli jämähtänyt ruokaa ja muuta roskaa.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
– En ole koskaan nähnyt mitään sellaista, totesi Kevin Wiederin, yksi koiran ahdingosta ilmoittaneista henkilöistä KETV:lle.
Miehen mukaan koira saatiin pelastettua viime hetkellä, sillä noin viisitoista minuuttia eläinsuojan työntekijöiden saapumisen ja koiran pelastamisen jälkeen roska-auto tuli tyhjentämään roskiksen.
Omistaja löytyi
Koira kiidätettiin hoitoon. Nukutuksessa teippi poistettiin ja koira puhdistettiin. Koiran koko turkki piti ajaa pois.
Vaikka koiralla havaittiin lievää ihoärsytystä, se selvisi koettelemuksestaan muuten säikähdyksellä. Eläinsuojan mukaan koira on terve ja hyvillä mielin. Teipin poiston jälkeen koira piristyi ja jopa heilutti häntäänsä sen pelastaneille ihmisille.
Koiran nimeksi paljastui Leo. Mikrosirun avulla sen omistaja, Erin Dillon-Pasillas, löytyi. Omistaja oli ilmoittanut lemmikkinsä kadonneeksi muutamaa päivää aiemmin.
– Se on mitä suloisin koira! En tiedä, miksi kukaan tekisi tällaista, Dillon-Pasillas totesi KETV:lle.
Eläinsuoja tarjoaa tuhannen dollarin palkkiota pidätykseen johtavista tiedoista.
Katso myös: Seitsemän vuotta aiemmin karannut koira löytyi 100 kilometrin päästä
Uusimmat
-
07:03
Anton Lundell astui isosti esiin! Floridan Stanley Cup -jahti askelta pidemmälle
-
07:03
"Ihan järjetön" – Leijonat varuillaan merkillisen superkyvyn kanssa
-
07:01
Henna Peltonen saa Tauskin herkistymään kesken haastattelun: "Olet unelmieni mies"
-
06:39
Nelihenkisen perheen huvipuistorannekkeet voivat maksaa yli 200 euroa – näin hinnat ovat nousseet koronaa edeltävistä vuosista
-
06:31
Vantaan kunniamurhan uhrin isä toivoo syytetylle kuolemantuomiota – "Tulisin katsomaan paikan päälle"
-
06:29
Tabu-ohjelman Marjo menehtyi pian kuvausten jälkeen – maailman yleisin ja tappavin syöpä on usein pitkään oireeton
-
06:18
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – hotellissa oli reilusti toistasataa ihmistä
-
06:03
MTV selvitti: Sähköpotkulautafirmat kertovat sotkusta kulisseissa – toiminta meinasi jo loppua Suomesta
-
00:01
Sieltä se tuli: MM-kisoihin kova vahvistus Carolinasta
-
00:01
Kysely: Suomalaisten epäluottamus poliitikkoja kohtaan lisääntynyt
-
23:54
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:50
Leijonia jätettiin lisää – tällaiset asemat Suomella on nyt
-
23:16
Saksassa kuohuu EU-vaalien alla: Poliitikkoja vastaan useita hyökkäyksiä, laitaoikeiston noususta tuli keskeinen teema
-
23:09
Aftonbladet: Kuumailmapallo-onnettomuus Ruotsissa
-
22:54
Tass: Toisen maailmansodan aikaiset ammukset räjähtivät sotilasakatemiassa Pietarissa – moni saanut vammoja
-
22:27
Ukraina sallii taas ulkomailla asuvien taisteluikäisten ukrainalaismiesten uusia passinsa
-
22:02
Harvinainen yhteiskuva! Céline Dion lapsineen samassa otoksessa Mick Jaggerin kanssa
-
21:51
Mies tunkeutui Nancy Pelosin kotiin: Sai kovan rangaistuksen
-
21:36
Historioitsija Ukrainan merkityksestä: "Ihmiset ovat tienneet sen 2 500 vuoden ajan"
-
21:19
Sebastien Ogier jyrähti MM-sarjan kohuasetelmasta: "Tämä on selvästi väärin"
-
Lataa lisää