Kuluttajien luottamus heikkeni tuntuvasti
Tilanne kehittyy vielä heikommaksi ennen kuin se kääntyy paremmaksi, arvioi EK:n johtaja.
Sekä kuluttajien että yritysten luottamusarviot olivat synkänsävyisiä huhtikuussa. Kuluttajien luottamus heikkeni selvästi huhtikuussa, kertoo Tilastokeskus. Luottamusindikaattorin saldoluku oli –12,6. Maaliskuussa luku oli –9,4 ja vuosi sitten –7,9, kun pitkän ajan keskiarvo on – 2,5.
Kolme neljännestä arvioi, että Suomen taloustilanne on huonompi kuin vuotta aiemmin. Kolmasosa kuluttajista arvioi, että heidän oma taloutensa tila on heikompi kuin vuotta aiemmin. Odotukset työttömyyden kehityksestä olivat myös apeat.
Vain 11 prosenttia odotti työttömyyden vähenevän seuraavan vuoden aikana ja 58 prosenttia odotti sen lisääntyvän. Noin joka viides arvioi, että oma riski joutua työttömäksi on kohonnut.
Kuluttajat eivät ole edelleenkään valmiita tekemään suuria hankintoja. Vain 12 prosenttia piti huhtikuuta hyvänä ajankohtana suurille hankinnoille.
Ostoaikeet vähenivät edelliskuuhun ja vuodentakaiseen verrattuna. Jopa 44 prosenttia kuluttajista ennakoi vähentävänä rahankäyttöään kestokulutustavaroihin seuraavan vuoden aikana.
Auton tai asunnon ostoa suunniteltiin huhtikuussa selvästi vähemmän kuin normaalisti, osuus jäi noin kymmeneen prosenttiin.
Tilastokeskuksen luottamustutkimukseen vastasi 1.–18. huhtikuuta reilut 1 200 Suomessa asuvaa henkilöä.
Työllisyyden käännettä saadaan odottaa
Yrityspuolella sekä tuotanto että myynti ovat vähentyneet viime kuukausien aikana ja yritykset odottavat saman suunnan jatkuvan myös seuraavan kolmen kuukauden aikana.
Yritysten suhdanneodotukset ovat kohonneet hieman, mutta arviot ovat pysyneet kriisiaikojen tasolla, ilmenee EK:n suhdannebarometrista. Talouden laskusuhdanne koettelee erityisesti rakentamista ja teollisuutta ja laajat poliittiset lakot haittasivat etenkin teollisuutta.
Tuotannon lasku heijastuu yksityisen sektorin työllisyyteen. Yritysten arviot henkilöstömäärien kehityksestä jatkuvat alavireisinä myös tulevina kuukausina.
– Työllisyys on heikentynyt jo useamman kuukauden ajan. Kun tiedetään, että työllisyys reagoi vasta viiveellä tuotantoon, menee käänne parempaan työllisyydessä ensi vuoden puolelle, arvioi EK:n johtaja Sami Pakarinen tiedotteessa.
Puolet barometriin vastanneista yrityksistä sanoo, että suurin este kasvulle on edelleen riittämätön kysyntä.
– Yritysten vastausten perusteella talouden tilanne kehittyy vielä heikommaksi ennen kuin se kääntyy paremmaksi. Eväitä loppuvuonna käynnistyvälle kasvulle on, mutta paljon on laskettu myös yhden kortin eli korkojen laskun varaan, Pakarinen sanoo.
Uusimmat
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
07:31
Eläinlääkäri kertoo, miksi ei antaisi koiralleen raakaa kanaa tai kalaa
-
07:25
Zelenskyi pelkää Venäjän valmistelevan hyökkäysaaltoja – tekee harvinaisen myönnön
-
07:25
Lakko-oikeutta koskevat rajoitukset tulevat voimaan tänään
-
07:16
Kysely: Suomalaiset vaativat oman maan edun ajamista EU:ssa – puolueen näkökulma vähemmän tärkeä
-
07:03
Anton Lundell astui isosti esiin! Floridan Stanley Cup -jahti askelta pidemmälle
-
07:03
"Ihan järjetön" – Leijonat varuillaan merkillisen superkyvyn kanssa
-
07:01
Henna Peltonen saa Tauskin herkistymään kesken haastattelun: "Olet unelmieni mies"
-
06:39
Nelihenkisen perheen huvipuistorannekkeet voivat maksaa yli 200 euroa – näin hinnat ovat nousseet koronaa edeltävistä vuosista
-
06:31
Vantaan kunniamurhan uhrin isä toivoo syytetylle kuolemantuomiota – "Tulisin katsomaan paikan päälle"
-
06:29
Tabu-ohjelman Marjo menehtyi pian kuvausten jälkeen – maailman yleisin ja tappavin syöpä on usein pitkään oireeton
-
06:18
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – hotellissa oli reilusti toistasataa ihmistä
-
06:03
MTV selvitti: Sähköpotkulautafirmat kertovat sotkusta kulisseissa – toiminta meinasi jo loppua Suomesta
-
00:01
Sieltä se tuli: MM-kisoihin kova vahvistus Carolinasta
-
00:01
Kysely: Suomalaisten epäluottamus poliitikkoja kohtaan lisääntynyt
-
23:54
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:50
Leijonia jätettiin lisää – tällaiset asemat Suomella on nyt
-
23:16
Saksassa kuohuu EU-vaalien alla: Poliitikkoja vastaan useita hyökkäyksiä, laitaoikeiston noususta tuli keskeinen teema
-
23:09
Aftonbladet: Kuumailmapallo-onnettomuus Ruotsissa
-
22:54
Tass: Toisen maailmansodan aikaiset ammukset räjähtivät sotilasakatemiassa Pietarissa – moni saanut vammoja
-
Lataa lisää