Lehdistönvapaus entistä ahtaammalla Euroopassa: "Putinin myrkky leviää EU:ssa"
Suomi on yhä viidentenä kansainvälisen Toimittajat ilman rajoja -järjestön (RSF) lehdistönvapausindeksissä.
RSF:n Suomen osaston, Toimittajat ilman rajoja ry:n puheenjohtajan Kaius Niemen mukaan Suomen tilanne on kansainvälisesti katsottuna vakaa. RSF on koostanut lehdistönvapausindeksin vuosittain jo parinkymmenen vuoden ajan. Suomi on useina vuosina ollut indeksin ykkönsä, mutta jäänyt nyt toistuvasti viidennelle sijalle.
– Suomi on ollut yli kymmenen kertaa maailman ykkönen, mutta jämähtänyt nyt tähän viidenteen sijaan. Tämä on tietenkin huono juttu, Niemi sanoo MTV Uutisten haastattelussa.
Hänen mukaansa toimittajien turvallisuuteen vaikuttavat tekijät ovat korostuneet ja vaikuttaneet negatiivisesti Suomen sijoittumiseen.
– Toimittajien maalittaminen ja heidän kohtaamansa vihapuhe ovat merkittävä tekijä, koska turvallisuuden osalta Suomi on vasta 21. sijalla, Niemi kertoo.
Indeksi perustuu asiantuntija-arvioihin viidestä eri osa-alueesta, joista turvallisuus on yksi. Niemen mukaan esimerkiksi viime vuoden aikana toimittajien työtä kyseenalaistettiin myös Suomessa.
– Se ei enää ollut normaalia kritiikkiä, vaan toimittajien häirintää. On tärkeää, että yhteiskunnassa ymmärretään toimittajien työn tarkoitus. Se on olla kriittinen vallan vahtikoira. Toimittajien pitää antaa tehdä työtään rauhassa, Niemi sanoo.
Pohjoismaat ovat lehdistönvapauden kärkimaita
Indeksin kärkimaa oli viime vuoden tapaan Norja ennen Tanskaa ja Ruotsia. Suomen edelle ylsi myös Hollanti. Koko kärkikymmenikkö tuli Euroopasta. Yhdysvallat putosi 10 pykälää sijalle 55.
– Suomen ja Pohjoismaiden täytyy jatkossakin näyttää mallia muulle maailmalle. Etenkin kun vieressämme on lehdistönvapauden musta aukko Venäjä, Niemi sanoo.
Järjestön mukaan lehdistönvapaus on yhä laajemmin uhattuna myös Euroopassa. Raportin mukaan valtiot ja muut poliittiset voimat ovat vähentäneet rooliaan lehdistönvapauden suojelussa. Tilanteen heikkenemistä Itä-Euroopassa Niemi pitää huolestuttavana. Esimerkiksi Slovakia putosi 12 pykälää sijalle 29.
– Valitettavasti voi sanoa, että Vladimir Putinin myrkky leviää EU:ssa. Unkari ja Slovakia ovat varoittavia esimerkkejä. Putinia myötäilevät poliitikot vievät elintilaa riippumattomalta journalismilta muuallakin. Etenkin Georgia on romahtanut indeksissä 26 sijaa alaspäin jo sijan sata huonommalle puolen, Niemi sanoo järjestön tiedotteessa.
Lehdistönvapaus heikkeni myös esimerkiksi Argentiinassa. Argentiina putosi peräti 26 sijaa 66:nneksi, kun tuore presidentti Javier Milei päätti sulkea maan suurimman uutistoimiston.
Lue myös: Kaius Niemi lehdistönvapausjärjestön puheenjohtajaksi – ”Suomessakin pitää olla varuillaan”
Venäjä on lehdistönvapauden musta aukko
Venäjä on lehdistönvapauden häntäpäässä sijalla 162. Niemen mukaan Venäjältä on viime vuosien aikana paennut noin 1500 toimittajaa.
Hän pitää tärkeänä, että poliittiset päättäjät ymmärtävät lehdistön tehtävän instituutiona sekä sen suojelemisen merkityksen.
– Lehdistön tehtävä on faktapohjaisen tiedon välittäminen ja ilman sitä demokratia ei voi toimia, NIemi sanoo.
Vielä Venäjää alempana indeksissä oli Kiina sijalla 174. Kiina vangitsee edelleen eniten toimittajia maailmassa.
Uusimmat
-
10:15
Reino Nordin lupaava näyttelijänura tyssäsi – paljastaa nyt, mitä tapahtui
-
10:09
Vauvojen kielijänteitä katkaistaan satoja enemmän kuin pari vuotta sitten – "Lasten suussa ei ole tapahtunut mitään sellaista anatomista muutosta"
-
10:03
Oletko koskaan nähnyt pulun poikasta? Tältä näyttävät Johannan parvekkeen valtaajat
-
09:57
Itse tehty hormi aiheutti tulipalon Pyhäjoella – rakentaja tuomittiin
-
09:53
Tiger Woods romahti
-
09:42
Näin hölskynyt tölkki ei kuohu! Jere ravisti limutölkkejä ja testasi hittiniksin
-
09:39
Oleksander Usyk luopui konekivääristä auttaakseen maataan – ristiriitainen showmies Tyson Fury ammentaa kiertolaistaustastaan: "Emme pelkää ketään"
-
09:30
Juuri nyt: Vihreiden Virta puhuu puoluevaltuustossa
-
09:12
Dallas päätti Coloradon NHL-kauden – jatkoajalla kovaa draamaa
-
09:05
Superottelun punnitustilaisuus päättyi rähinään – raskaansarjan jätit jouduttiin erottamaan toisistaan
-
08:52
Maailman paras pelaaja venytteli sellissä – sitten tapahtui jotain ihmeellistä
-
08:35
Leijonat-hyökkääjältä karua puhetta – "Tuntuu, että ei näitä tapahdu enää ikinä"
-
08:33
Pitääkö uimahallissa olla hiljaa?
-
08:26
Yhdysvallat vauhdittaa Gazan pysähtynyttä aseleposopimusta – Suomi vaatii Israelia pidättäytymään laajemmasta hyökkäyksestä
-
08:25
Kim Kardashian julkaisi otoksia yksityiskoneensa sisältä – poseeraa erikoisessa matka-asussa
-
08:14
Slovakian pääministeri Ficon ampujaksi epäilty mies oikeuden eteen
-
08:04
Silja Kosonen hirmukisassa Los Angelesissa – suomalaiselta komea kaari
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
Lataa lisää