Sveitsin käsipallomaajoukkueen maalivahtia Nikola Portneria epäillään dopingin käytöstä.
Saksan Bundesliigassa pelaavaa SC Magdeburgia edustava Portner, 30, antoi positiivisen A-näytteen metamfetamiinista 10. maaliskuuta. SC Magdeburg siirsi pelaajan toistaiseksi syrjään toiminnastaan.
Sveitsin maajoukkuekaveri, TSV Hannover-Burgdorfissa Saksassa pelaava Maximilian Gerbl järkyttyi Portnerin tapauksesta.
– En voi kuvitellakaan kaikkea tätä. Nikola on niin huolellinen eikä juo edes proteiinipirtelöitä, Gerbl sanoi saksalaislehti Bildille.
Gerblin mukaan Portner ei mene myöskään juomaan tai juhlimaan maajoukkueen kanssa.
– Ei, ei, ei! En vain voi uskoa sitä.
Bildin tietojen mukaan Portnerin virtsanäytteessä havaittua metamfetamiinia oli lähes mitätön määrä.
– Niin pieni, että on vähäisesti todisteita siitä, että hän olisi tietoisesti ottanut ainetta, lehti raportoi.
Portner debytoi Sveitsin maajoukkueessa vuonna 2011. Myös EM-kilpailuissa pelannut maalivahti on tahkonnut urallaan 130 maajoukkueottelua.
SC Magdeburgia Portner on edustanut vuodesta 2022 lähtien.
Uusimmat
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
07:31
Eläinlääkäri kertoo, miksi ei antaisi koiralleen raakaa kanaa tai kalaa
-
07:25
Zelenskyi pelkää Venäjän valmistelevan hyökkäysaaltoja – tekee harvinaisen myönnön
-
07:25
Lakko-oikeutta koskevat rajoitukset tulevat voimaan tänään
-
07:16
Kysely: Suomalaiset vaativat oman maan edun ajamista EU:ssa – puolueen näkökulma vähemmän tärkeä
-
07:03
Anton Lundell astui isosti esiin! Floridan Stanley Cup -jahti askelta pidemmälle
-
07:03
"Ihan järjetön" – Leijonat varuillaan merkillisen superkyvyn kanssa
-
07:01
Henna Peltonen saa Tauskin herkistymään kesken haastattelun: "Olet unelmieni mies"
-
06:39
Nelihenkisen perheen huvipuistorannekkeet voivat maksaa yli 200 euroa – näin hinnat ovat nousseet koronaa edeltävistä vuosista
-
06:31
Vantaan kunniamurhan uhrin isä toivoo syytetylle kuolemantuomiota – "Tulisin katsomaan paikan päälle"
-
06:29
Tabu-ohjelman Marjo menehtyi pian kuvausten jälkeen – maailman yleisin ja tappavin syöpä on usein pitkään oireeton
-
06:18
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – hotellissa oli reilusti toistasataa ihmistä
-
06:03
MTV selvitti: Sähköpotkulautafirmat kertovat sotkusta kulisseissa – toiminta meinasi jo loppua Suomesta
-
00:01
Sieltä se tuli: MM-kisoihin kova vahvistus Carolinasta
-
00:01
Kysely: Suomalaisten epäluottamus poliitikkoja kohtaan lisääntynyt
-
23:54
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:50
Leijonia jätettiin lisää – tällaiset asemat Suomella on nyt
-
23:16
Saksassa kuohuu EU-vaalien alla: Poliitikkoja vastaan useita hyökkäyksiä, laitaoikeiston noususta tuli keskeinen teema
-
23:09
Aftonbladet: Kuumailmapallo-onnettomuus Ruotsissa
-
22:54
Tass: Toisen maailmansodan aikaiset ammukset räjähtivät sotilasakatemiassa Pietarissa – moni saanut vammoja
-
Lataa lisää