MobilePay-maksutapa poistuu K- ja S-kaupoista – tässä syy
MobilePaylla ei pian enää voi maksaa K- ja S-ryhmän kaupoissa. Lisäksi palvelusta poistuu kanta-asiakkuus-ominaisuus.
Alun perin Danske Bankin kehittämän MobilePay-sovelluksen käyttöön tulee jälleen muutoksia, yrityksestä kerrotaan. Aiheesta uutisoi aiemmin Ilta-Sanomat.
MobilePay ja norjalainen Vipps yhdistyivät aiemmin keväällä 2023 uudeksi Vipps MobilePay -yhtiöksi. Yhdistymisen myötä palveluita siirretään nyt yhteiselle teknologia-alustalle, minkä seurauksena erilaisia muutoksia tapahtuu.
K- ja S-ryhmän kaupoissa ei voi pian enää maksaa MobilePaylla
Yrityksen mukaan MobilePaylla maksaminen maksupäätteellä Bluetooth-yhteyden kautta ei ole enää mahdollista 31.12.2023 jälkeen. Tämä tarkoittaa sitä, että K- ja S-ryhmän kaupoissa ei vuodenvaihteen jälkeen voi maksaa enää MobilePaylla.
– MobilePaylla voi maksaa kaupoissa ja kerryttää kanta-asiakasetuja normaalisti vuoden 2023 loppuun asti, yrityksestä kerrotaan asiakastiedotteessa.
Tämän lisäksi sovelluksessa ei pysty enää aktivoimaan uusia kanta-asiakkuuksia, eli palveluun ei voi liittää enää kauppojen bonuskortteja. Kanta-asiakkuudet-ominaisuus poistuu sovelluksesta kokonaan nykyisessä muodossaan vuodenvaihteen jälkeen.
Maksuominaisuus voi vielä tehdä paluun
Yrityksen mukaan on kuitenkin mahdollista, että MobilePay-maksaminen vielä palaa jollain tapaa S- ja K-kauppoihin.
– Valitettavasti kyseiseen maksutapaan tulee pieni katkos. Tutkimme kuitenkin mahdollisuuksia jatkaa yhteistyötä mahdollisimman pian tulevaisuudessa, MobilePayn sivuilla kerrotaan.
MobilePay-maksaminen perustuu ainakin tällä hetkellä Bluetooth-yhteyteen, joka ei ole yhtä nopea kuin kilpailijoiden lähiluku eli nfc.
Yritys muistuttaa, että sovelluksella voi jatkossakin maksaa valtaosassa käyttöpaikoista, joissa se on käynyt aikaisemminkin.
– Koska MobilePay tekee muutoksia maksuratkaisuihinsa vuoden 2024 alkupuolella, voi muutoksia olla myös muissa käyttöpaikoissa. Tulemme tiedottamaan mahdollisista muutoksista.
MobilePay ilmoitti myös yllättäen loppuvuodesta 2022, että kulujen tasaamiseen tarkoitettu WeShare-sovellus suljetaan. Sovellus lopetti toimintansa helmikuun alussa ja jätti 1,5 miljoonaa käyttäjää pohtimaan korvaavaa sovellusta.
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää