Nordea: Suomen talous kääntyy loppuvuonna kasvuun
Ensi vuodelle Nordea odottaa 1,5 prosentin talouskasvua.
Nordea uumoilee käännettä Suomen talouden vaisuun tilaan.
Vielä tänä vuonna Nordea ennustaa Suomen talouden supistuvan prosentilla, mutta loppuvuonna talouden odotetaan kääntyvän kasvuun.
Asuntokauppa ja rakentaminen pysyvät vaisuna tänäkin vuonna, mutta yksityisen kulutuksen odotetaan kasvavan tämän vuoden aikana. Taustalla on ostovoiman parantuminen, kun inflaatio ei enää jyllää viime vuosien lukemissa, sekä vientiteollisuuden parantuneet näkymät.
– Hidastuva inflaatio, korkojen lasku sekä piristyvä vientikysyntä ovat kääntämässä talouden takaisin kasvu-uralle tämän vuoden aikana. Heikko rakentaminen pitää kuitenkin koko vuoden 2024 talouskasvuluvun vielä miinuksella, arvioi ekonomisti Juho Kostiainen tiedotteessa.
Ensi vuonna Nordea ennustaa talouden yltävän 1,5 prosentin kasvuun.
Alv-korotus ostovoiman hidasteena
Talouskasvuun vaikuttavat myös hallituksen kehysriihessään linjaamat sopeutustoimet. Kostiainen pitää sopeutusta tarpeellisena valtion velkaantumiskehityksen hillitsemiseksi.
– Arvonlisäveron korotukset nostavat inflaatiota ja hidastavat ostovoiman palautumista. Odotettu korkojen lasku kuitenkin osittain kompensoi sopeutustoimien vaikutuksia kotimaiseen kulutukseen.
Nordea odottaa Euroopan keskuspankin EKP:n aloittavan koronlaskut kesäkuussa.
– Euroalueen bruttokansantuote ei ole juurikaan kasvanut kohta kahteen vuoteen ja hintapaineet rauhoittuvat edelleen. Tämä sallii rahapolitiikan keventämisen, sanoo pääekonomisti Tuuli Koivu tiedotteessa.
Sen sijaan Yhdysvalloissa kasvu on jatkunut. Näkyvillä on ollut merkkejä myös uudelleen nousevista inflaatiopaineista. Tämä viivästyttää rahapolitiikan käännettä Yhdysvalloissa.
Nordea odottaa Yhdysvaltain keskuspankin Fedin aloittavan koronlaskut vasta syyskuussa.
Uusimmat
-
06:39
Nelihenkisen perheen huvipuistorannekkeet voivat maksaa yli 200 euroa – näin hinnat ovat nousseet koronaa edeltävistä vuosista
-
06:31
Vantaan kunniamurhan uhrin isä toivoo syytetylle kuolemantuomiota – "Tulisin katsomaan paikan päälle"
-
06:29
Tabu-ohjelman Marjo menehtyi pian kuvausten jälkeen – maailman yleisin ja tappavin syöpä on usein pitkään oireeton
-
06:18
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – hotellissa oli reilusti toistasataa ihmistä
-
06:03
MTV selvitti: Sähköpotkulautafirmat kertovat sotkusta kulisseissa – toiminta meinasi jo loppua Suomesta
-
00:01
Sieltä se tuli: MM-kisoihin kova vahvistus Carolinasta
-
00:01
Kysely: Suomalaisten epäluottamus poliitikkoja kohtaan lisääntynyt
-
23:54
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:50
Leijonia jätettiin lisää – tällaiset asemat Suomella on nyt
-
23:16
Saksassa kuohuu EU-vaalien alla: Poliitikkoja vastaan useita hyökkäyksiä, laitaoikeiston noususta tuli keskeinen teema
-
23:09
Aftonbladet: Kuumailmapallo-onnettomuus Ruotsissa
-
22:54
Tass: Toisen maailmansodan aikaiset ammukset räjähtivät sotilasakatemiassa Pietarissa – moni saanut vammoja
-
22:27
Ukraina sallii taas ulkomailla asuvien taisteluikäisten ukrainalaismiesten uusia passinsa
-
22:02
Harvinainen yhteiskuva! Céline Dion lapsineen samassa otoksessa Mick Jaggerin kanssa
-
21:51
Mies tunkeutui Nancy Pelosin kotiin: Sai kovan rangaistuksen
-
21:36
Historioitsija Ukrainan merkityksestä: "Ihmiset ovat tienneet sen 2 500 vuoden ajan"
-
21:19
Sebastien Ogier jyrähti MM-sarjan kohuasetelmasta: "Tämä on selvästi väärin"
-
21:14
Tekoäly laitettiin katsomaan Frendejä ja Rillit huurussa -sarjaa: Näin siinä kävi
-
21:03
Tehtävistään kovien syytösten saattelemana eronneen Miss USA:n tilalle kruunattiin uusi missi
-
20:48
MTV Uutiset Tukholmassa: Video näyttää, kuinka Friends Arena muuttui todelliseksi "hornankattilaksi"
-
Lataa lisää