Oulun kaksoissurmasta tuomittu taas oikeudessa – mies selvisi rangaistuksetta pitkästä liudasta rikoksista
Oulun Välivainiolla toukokuussa 2023 vaimonsa ja miehen kylmäverisesti ampunut Esa Pellikka, 32, oli tällä viikolla jälleen syytettynä Oulun käräjäoikeudessa – tällä kertaa rikoksista, jotka olivat tapahtuneet huhti-toukokuussa 2022, eli noin vuosi ennen kaksoissurmaa.
Pellikalle luettiin maanantaina Oulun käräjäoikeudessa syytteet rahanpesusta, ampuma-aserikoksesta, huumausainerikoksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Pellikan rikollisen elämäntyylin huomioiden syyttäjä vaati kahdesta taposta ja ampuma-aserikoksesta jo ennestään 14 vuoden vankeuteen tuomitulle Pellikalle vähintään kahdeksan kuukauden ehdotonta vankeutta.
Nyt oikeudessa luetuista syytteistä Pellikka kiisti rahanpesurikoksen. Hänen kertomansa mukaan hän ei ollut tietoinen siitä, että hänen internetin kautta ostamansa aseet olisivat olleet rikoksella hankittuja, vaikka niistä oli poistettu sarjanumerot.
Ampuma-aserikoksen, huumausainerikoksen, kannabiksen viljelyn tai viljelyn yrityksen omaan käyttöön Pellikka myönsi – kuten myös huumausaineen käyttörikoksen ja rattijuopumuksen.
Hän kiisti törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen, mutta myönsi perusmuotoisen liikenneturvallisuuden vaarantamisen.
Ylinopeudesta kotietsintään
Pellikka ajoi moottoritiellä toukokuussa 2022 puolen yön aikaan 100 km/h nopeusrajoitusalueella 160 km/h -nopeudella poliisin liikennevalvontatutkaan. Pellikan mukaan nopeuden ylitystä oli tapahtunut vain hetken aikaa, kun hän ohitti edellä ajavaa autoa.
Poliisi puhallutti Pellikan, mutta tämä ei suostunut huumetestiin, joten poliisi vei hänet verikokeisiin, joissa paljastui Pellikan käyttäneen amfetamiinia ennen ajoon lähtöä. Auton takakontista löytyi laatikosta kannabiksen jäänteitä.
Poliisi teki kotietsinnän Pellikan asuntoon, josta löytyi ampuma-aseita, aseen piippuja ja patruunoita, joihin Pellikalla ei ollut lupaa. Kaikki ampuma-aseet olivat laittomia ja anastettuja.
Pistooli, kaksi lipasta ja patruunoita löytyivät makuuhuoneesta mustasta laukusta. Lisäksi patruunoita löytyi yöpöydän laatikosta, varastohuoneen hyllyltä ja keittiöstä. Sängyn alta löytyi haulikon panoksia, kannabisteltan päältä Sako-kivääri ja varastohuoneesta oven vierestä Tikka-kivääri.
Lisäksi poliisi löysi asunnosta 11 kannabiskasvia. Pellikka oli syytteen mukaan laittomasti viljellyt tai yrittänyt viljellä hamppua eli kannabiskasvia käytettäväksi huumausaineena tai sen raaka-aineena. Lisäksi Pellikan hallusta löytyi noin 3,3 grammaa hasista.
Lue myös: Oulun Välivainion tuplataposta 14 vuotta vankeutta – mies surmasi tuttavan ja vaimonsa ampumalla
Muisti huonosti
Käräjäoikeudessa kuultu Pellikka oli huonomuistinen. Hän myönsi hankkineensa aseet pimeiltä markkinoilta.
– Netin kautta, en muista tarkemmin. En muista tarkemmin sitäkään, miten kaupat käytiin, enkä muista missä kaupat käytiin. Minulla ei ole tietoa aseiden alkuperästä, eikä niistä ole mitään dokumentteja, hän kertoi.
Pellikka kertoi hankkineensa aseet harrastusmielessä. Hänellä ei aikaisemmin ole ollut ampuma-aseita.
Ei rangaistusta
Käräjäoikeus totesi tuomiossaan, että Pellikan syyksi luettiin rahanpesu, ampuma-aserikos, huumausainerikos, huumausaineen käyttörikos ja rattijuopumus.
Oikeus katsoi Pellikan syyllistyneen törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen sijaan perusmuotoiseen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.
Käräjäoikeuden mukaan Pellikan auton nopeus oli suuri, mutta kyseessä oli rajatapaus, ja kun muuta ei todistettavasti esitetty – ja kyseessä oli kesäinen hetkellinen ohitustilanne – tapausta voidaan käräjäoikeuden mukaan pitää perusmuotoisena liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Käräjäoikeuden mukaan vakavin rikoksista oli ampuma-aserikos, josta Pellikan tuomio olisi seitsemän kuukautta vankeutta.
Rangaistuksessa otettiin huomioon päällekkäisyyttä rahanpesurikoksen kanssa. Muiden rikosten osalta käräjäoikeus laski Pellikan syyksi kaksikymmentä päivää vankeutta.
Käräjäoikeus katsoi kuitenkin, että syyskuussa 2023 annettu pitkä, Pellikalle tuomittu 14 vuoden vankeusrangaistus on riittävä seuraamus kaikista nyt käsiteltävänä olleista rikoksista.
Näin ollen Pellikalle ei tuomittu lisärangaistusta eikä hänen maksettavakseen tullut rikosuhrimaksua.
Uusimmat
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
07:31
Eläinlääkäri kertoo, miksi ei antaisi koiralleen raakaa kanaa tai kalaa
-
07:25
Zelenskyi pelkää Venäjän valmistelevan hyökkäysaaltoja – tekee harvinaisen myönnön
-
07:25
Lakko-oikeutta koskevat rajoitukset tulevat voimaan tänään
-
07:16
Kysely: Suomalaiset vaativat oman maan edun ajamista EU:ssa – puolueen näkökulma vähemmän tärkeä
-
07:03
Anton Lundell astui isosti esiin! Floridan Stanley Cup -jahti askelta pidemmälle
-
07:03
"Ihan järjetön" – Leijonat varuillaan merkillisen superkyvyn kanssa
-
07:01
Henna Peltonen saa Tauskin herkistymään kesken haastattelun: "Olet unelmieni mies"
-
06:39
Nelihenkisen perheen huvipuistorannekkeet voivat maksaa yli 200 euroa – näin hinnat ovat nousseet koronaa edeltävistä vuosista
-
06:31
Vantaan kunniamurhan uhrin isä toivoo syytetylle kuolemantuomiota – "Tulisin katsomaan paikan päälle"
-
06:29
Tabu-ohjelman Marjo menehtyi pian kuvausten jälkeen – maailman yleisin ja tappavin syöpä on usein pitkään oireeton
-
06:18
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – hotellissa oli reilusti toistasataa ihmistä
-
06:03
MTV selvitti: Sähköpotkulautafirmat kertovat sotkusta kulisseissa – toiminta meinasi jo loppua Suomesta
-
00:01
Sieltä se tuli: MM-kisoihin kova vahvistus Carolinasta
-
00:01
Kysely: Suomalaisten epäluottamus poliitikkoja kohtaan lisääntynyt
-
23:54
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:50
Leijonia jätettiin lisää – tällaiset asemat Suomella on nyt
-
23:16
Saksassa kuohuu EU-vaalien alla: Poliitikkoja vastaan useita hyökkäyksiä, laitaoikeiston noususta tuli keskeinen teema
-
23:09
Aftonbladet: Kuumailmapallo-onnettomuus Ruotsissa
-
22:54
Tass: Toisen maailmansodan aikaiset ammukset räjähtivät sotilasakatemiassa Pietarissa – moni saanut vammoja
-
Lataa lisää