Pariisi päätyi radikaaliin ratkaisuun – sähköpotkulaudoille täyskielto
Kaupunkilaisten ärtymys sähköpotkulautoja kohtaan on johtamassa tiukempiin sääntöihin ja rajoituksiin.
Miljoonakaupungeista Pariisi kieltää ne kokonaan syyskuun alussa, mutta myös muualla Euroopassa viranomaisten ote tiukkenee.
Pariisi salli lautojen käytön ensimmäisten joukossa viisi vuotta sitten, ja niiden määrä on kasvanut yli viiteentoistatuhanteen.
Kaupungissa ainakin neljä ihmistä on kuollut ja satoja loukkaantunut lautailijan yliajamana. Niinpä Pariisi kysyi asukkailtaan viime keväänä, pitäisikö lautailu kieltää: Yhdeksän kymmenestä vastanneesta kannatti.
Niinpä Pariisissa saa ajaa laudoilla enää muutaman päivän, kun kielto astuu voimaan perjantaina.
Italiassa puolestaan parlamentin hyväksyntää odottaa laki, joka velvoittaa laudalle rekisterikilven ja vakuutustodistuksen.
Espanjassa uhkaa 200 euron rapsu, jos käyttää kännykkää ajaessaan tai pitää kuulokkeita korvillaan.
Hollannissa laitetta ei voi vuokrata lainkaan. Euroopan johtavat sähköpotkulautakaupungit ovat Pariisin jäädessä pois Berliini ja Hampuri.
Uusimmat
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
07:31
Eläinlääkäri kertoo, miksi ei antaisi koiralleen raakaa kanaa tai kalaa
-
07:25
Zelenskyi pelkää Venäjän valmistelevan hyökkäysaaltoja – tekee harvinaisen myönnön
-
07:25
Lakko-oikeutta koskevat rajoitukset tulevat voimaan tänään
-
07:16
Kysely: Suomalaiset vaativat oman maan edun ajamista EU:ssa – puolueen näkökulma vähemmän tärkeä
-
07:03
Anton Lundell astui isosti esiin! Floridan Stanley Cup -jahti askelta pidemmälle
-
07:03
"Ihan järjetön" – Leijonat varuillaan merkillisen superkyvyn kanssa
-
07:01
Henna Peltonen saa Tauskin herkistymään kesken haastattelun: "Olet unelmieni mies"
-
06:39
Nelihenkisen perheen huvipuistorannekkeet voivat maksaa yli 200 euroa – näin hinnat ovat nousseet koronaa edeltävistä vuosista
-
06:31
Vantaan kunniamurhan uhrin isä toivoo syytetylle kuolemantuomiota – "Tulisin katsomaan paikan päälle"
-
06:29
Tabu-ohjelman Marjo menehtyi pian kuvausten jälkeen – maailman yleisin ja tappavin syöpä on usein pitkään oireeton
-
06:18
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – hotellissa oli reilusti toistasataa ihmistä
-
06:03
MTV selvitti: Sähköpotkulautafirmat kertovat sotkusta kulisseissa – toiminta meinasi jo loppua Suomesta
-
00:01
Sieltä se tuli: MM-kisoihin kova vahvistus Carolinasta
-
00:01
Kysely: Suomalaisten epäluottamus poliitikkoja kohtaan lisääntynyt
-
23:54
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:50
Leijonia jätettiin lisää – tällaiset asemat Suomella on nyt
-
23:16
Saksassa kuohuu EU-vaalien alla: Poliitikkoja vastaan useita hyökkäyksiä, laitaoikeiston noususta tuli keskeinen teema
-
23:09
Aftonbladet: Kuumailmapallo-onnettomuus Ruotsissa
-
22:54
Tass: Toisen maailmansodan aikaiset ammukset räjähtivät sotilasakatemiassa Pietarissa – moni saanut vammoja
-
Lataa lisää