Yhdysvalloissa norsu on symboloinut republikaaneja ja aasi demokraatteja jo yli sadan vuoden ajan. Alkujaan kaikki on lähtöisin pilkasta ja pilapiirroksista.
Yhdysvaltain vaalivuosi on käynnistynyt ja aasit ja norsut vilisevät jälleen medioiden sivuilla, internetin meemeissä ja välillä ihmisten vaatteissakin.
Mutta miksi demokraatteja symboloi aasi ja republikaaneja norsu?
Jääräpäinen demokraatti
Aasi liitettiin ensimmäisen kerran demokraattipoliitikkoon vuonna 1828, kun presidentiksi pyrkineen Andrew Jacksonin vastustajat kutsuivat häntä pilkkanimityksellä jackass, joka tuohon aikaan tarkoitti aasia.
Jackson ei kuitenkaan pilkasta välittänyt, vaan päinvastoin otti aasin mukaan kampanjajulisteisiinsa vastustajiensa kiusaksi.
Jackson voitti vaalit, ja hänen kaudellaan vastustajat käyttivät aasia symboloimaan presidentin itsepäisyyttä.
Taisteluntahtoinen norsu
Norsun ja republikaanien historia on hieman epäselvempi. Ensimmäisen kerran tämän kärsäkkään eläimen uskotaan esiintyneen republikaanipoliitikon yhteydessä Abraham Lincolnin presidenttikampanjassa vuonna 1860.
Lincolnin kampanjassa norsulla todennäköisesti viitattiin sotilaiden sisällissodassa käyttämään ilmaisuun seeing the elephant, karkeasi suomennettuna norsun näkemiseen, jolla viitattiin urheuteen ja kokemuksen keräämiseen vaikeiden koettelemusten kautta.
Norsun yhdistäminen republikaanipuolueeseen tapahtui kuitenkin kunnolla vasta myöhemmin.
Pilapiirtäjän terävä kynä
Vuosikymmenten aikana aasit ja norsut yhdistettiin satunnaisesti demokraatti- ja republikaanipoliitikkoihin taideteoksissa ja mainoksissa, mutta puolueiden symboleiksi kyseiset eläimet vakiinnutti pilapiirtäjä Thomas Nast 1800-luvun lopulla. Nastia pidetään poliittisten pilapiirrosten isänä.
Nast käytti Harper’s Weekly -lehdessä julkaistuissa pisteliäissä pilapiirroksissaan eläimiä kuvaamaan Yhdysvaltojen politiikkaa, jota teoksissa usein kuvataan sirkusmaisena.
Vuonna 1874 julkaistussa pilapiirroksessa "Kolmannen kauden paniikki" norsu kuvaa republikaanien äänestäjiä, jotka ovat hyppäämässä kuiluun. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun republikaaneja puolueena yhdistettiin norsuun.
Leijonan nahkaan puettu aasi kuvaa N.Y. Herald -lehteä, joka oli ollut hyvin kriittinen kolmatta kautta pohtinutta republikaanipresidentti Ulysses S. Grantia kohtaan.
Nastin mielestä lehdistö lietsoi paniikkia äänestäjiin. Demokraatteja kuvassa edustaa pieni kettu kuilun laidalla norsua katsomassa.
Nast itse oli republikaani, mutta ei säästellyt kumpaakaan puoluetta piirroksissaan. Sekä norsu että aasi ovat usein vain hiuskarvan varassa päätyä kaaokseen.
Nast käytti muitakin eläimiä poliitikkojen symboleina, mutta pian myös muut pilapiirtäjät alkoivat käyttää aasia ja norsua demokraatti- ja republikaanipuolueiden tai niiden äänestäjien symboleina.
Norsu ja aasi ovat säilyneet puolueiden symboleina tähän päivään saakka.
Republikaanit ovat ottaneet norsun puolueensa viralliseksi symboliksi. Demokraatit eivät ole näin tehneet aasin kanssa, mutta kavioeläin kulkee puolueen matkassa tiiviisti.
Molempiin eläimiin liitetään sekä negatiivisia että positiivisia piirteitä. Vaikka ne ovat lähtöisin pilkallisista tarkoituksista, symbolien omiminen kertoo ehkä myös poliitikkojen kyvystä nauraa itselleen.
Lähteet: Yhdysvaltain kongressin kirjasto, CNN, BBC
Uusimmat
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
07:31
Eläinlääkäri kertoo, miksi ei antaisi koiralleen raakaa kanaa tai kalaa
-
07:25
Zelenskyi pelkää Venäjän valmistelevan hyökkäysaaltoja – tekee harvinaisen myönnön
-
07:25
Lakko-oikeutta koskevat rajoitukset tulevat voimaan tänään
-
07:16
Kysely: Suomalaiset vaativat oman maan edun ajamista EU:ssa – puolueen näkökulma vähemmän tärkeä
-
07:03
Anton Lundell astui isosti esiin! Floridan Stanley Cup -jahti askelta pidemmälle
-
07:03
"Ihan järjetön" – Leijonat varuillaan merkillisen superkyvyn kanssa
-
07:01
Henna Peltonen saa Tauskin herkistymään kesken haastattelun: "Olet unelmieni mies"
-
06:39
Nelihenkisen perheen huvipuistorannekkeet voivat maksaa yli 200 euroa – näin hinnat ovat nousseet koronaa edeltävistä vuosista
-
06:31
Vantaan kunniamurhan uhrin isä toivoo syytetylle kuolemantuomiota – "Tulisin katsomaan paikan päälle"
-
06:29
Tabu-ohjelman Marjo menehtyi pian kuvausten jälkeen – maailman yleisin ja tappavin syöpä on usein pitkään oireeton
-
06:18
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – hotellissa oli reilusti toistasataa ihmistä
-
06:03
MTV selvitti: Sähköpotkulautafirmat kertovat sotkusta kulisseissa – toiminta meinasi jo loppua Suomesta
-
00:01
Sieltä se tuli: MM-kisoihin kova vahvistus Carolinasta
-
00:01
Kysely: Suomalaisten epäluottamus poliitikkoja kohtaan lisääntynyt
-
23:54
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:50
Leijonia jätettiin lisää – tällaiset asemat Suomella on nyt
-
23:16
Saksassa kuohuu EU-vaalien alla: Poliitikkoja vastaan useita hyökkäyksiä, laitaoikeiston noususta tuli keskeinen teema
-
23:09
Aftonbladet: Kuumailmapallo-onnettomuus Ruotsissa
-
22:54
Tass: Toisen maailmansodan aikaiset ammukset räjähtivät sotilasakatemiassa Pietarissa – moni saanut vammoja
-
Lataa lisää