Poikkeuksellinen tilanne tennisottelussa – Rafael Nadal luopui paidastaan

Vastustaja esitti poikkeuksellisen pyynnön Rafael Nadalille 1:27
Vastustaja esitti poikkeuksellisen pyynnön Rafael Nadalille.

Vaikeista loukkaantumisista kärsinyt Rafael Nadal on tekemässä paluuta huipputasolle uransa viimeisellä kaudella. Oletettavasti espanjalaistähden uran lähestyvä päätös sai hänen vastustajansa esittämään yllättävän pyynnön Madridin turnauksen kolmannen kierroksen ottelun jälkeen.

Nadal eteni maanantaina Madridin masters-tason turnauksen neljännelle kierrokselle kaatamalla Argentiinan Pedro Cachinin kolmessa erässä.

Kaksikon kätellessä verkolla Cachin esitti Nadalille pyynnön, jollaista ei tenniskentillä yleensä nähdä. Ensimmäistä kertaa yhden maailman kaikkien aikojen parhaista pelaajista kohdannut 22-vuotias argentiinalainen toivoi Nadalilta jonkinlaista muistoa ottelusta.

Tämä ei ole aivan protokollan mukaista, mutta voinko saada paitasi, pyyhkeesi tai jotain, Cachin kysyi AP:n mukaan Nadalilta.

Nadal ei pyynnöstä häkeltynyt, vaan vei Cachinille hetken kuluttua yhden ottelussa käyttämistä paidoistaan.

Voit katsoa tilanteen pääkuvan paikalla olevalta videolta.

Nadalin ele oli Cachinille ilmeisen tärkeä. Mies jakoi kuvan legendalta saamastaan paidasta Instagramin tarinat-osiossa. 

Kiitos Rafael Nadal. Se oli unelmani, Cachin kirjoitti kuvan yhteyteen.

Nadal pelasi pari viikkoa sitten Barcelonassa ensimmäisen kilpailullisen ottelunsa sitten tammikuun alun Australian avointen. Barcelonassa taival päättyi jo toisessa ottelussa tappioon Alex de Minaurille

Madridissa 37-vuotias Nadal on jo osoittanut vertymisen merkkejä. Turnauksen toisella kierroksella espanjalainen kaatoi samaisen de Minaurin, jolle hävisi Barcelonassa. Tiistai-iltana Nadal pelaa neljännen kierroksen ottelussa Jiri Leheckaa vastaan.

Nadalin päätähtäin on 20. toukokuuta käynnistyvässä Ranskan avoimessa turnauksessa, jonka hän on voittanut ennätykselliset 14 kertaa.

Lue myös:

    Uusimmat