Poliisi epäilee lottoarpoja myydyn useiden miljoonien eurojen edestä.
Keskusrikospoliisi (KRP) on saanut valmiiksi tutkinnan, joka koskee epäiltyä laitonta rahapelitoimintaa. Poliisin mukaan Suomessa myytiin EU:n ulkopuolisen valtion lottoarpoja useiden miljoonien eurojen edestä vuosina 2016–2022.
– Pelimuoto liittyy tietystä maasta kotoisin olevien, Suomeen asettuneiden ihmisten perinteiseen pelaamiseen. He ovat halunneet Suomessa jatkaa oman kotimaansa peliin osallistumista, sanoo STT:lle tutkinnanjohtaja Janne Takkunen.
Takkunen ei halua kommentoida, minkä maan lottoarvoista tutkinnassa on kyse.
Poliisin mukaan pääepäilty otti Suomessa välittämissään arvonnoissa vastaan rahapanoksia ja tilitti voittoja, jotka perustuivat toisen valtion lottokierrosten tuloksiin. Hänen epäillään hyötyneen rikoksista lähes miljoonan euron verran.
Toinen epäilty hankki pelaajia ja välitti rahapanoksia ja kolmas osallistui rikoshyödyn käsittelyyn, poliisi sanoo.
Kaksi epäillyistä on ulkomaan kansalaisia ja yksi suomalainen. Kaikkia kolmea henkilöä epäillään törkeästä rahanpesusta.
Asiakaskuntaa on poliisin mukaan pidetty yhteyttä Facebookissa, missä on julkaistu tietoja arvottavista pelikierroksista.
– Kyseessä on varsin poikkeuksellinen rikostutkinta Suomessa. Aihe on ollut julkisuudessa vähemmän esillä, mutta ilmiönä tällaista laittomaksi epäiltävää rahapelaamista on esiintynyt Suomessa jo pidemmän aikaa, Takkunen sanoo tiedotteessa.
Uusimmat
-
08:26
Yhdysvallat vauhdittaa Gazan pysähtynyttä aseleposopimusta – Suomi vaatii Israelia pidättäytymään laajemmasta hyökkäyksestä
-
08:25
Kim Kardashian julkaisi otoksia yksityiskoneensa sisältä – poseeraa erikoisessa matka-asussa
-
08:14
Slovakian pääministeri Ficon ampujaksi epäilty mies oikeuden eteen
-
08:04
Silja Kosonen hirmukisassa Los Angelesissa – suomalaiselta komea kaari
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
07:31
Eläinlääkäri kertoo, miksi ei antaisi koiralleen raakaa kanaa tai kalaa
-
07:25
Zelenskyi pelkää Venäjän valmistelevan hyökkäysaaltoja – tekee harvinaisen myönnön
-
07:25
Lakko-oikeutta koskevat rajoitukset tulevat voimaan tänään
-
07:16
Kysely: Suomalaiset vaativat oman maan edun ajamista EU:ssa – puolueen näkökulma vähemmän tärkeä
-
07:03
Anton Lundell astui isosti esiin! Floridan Stanley Cup -jahti askelta pidemmälle
-
07:03
"Ihan järjetön" – Leijonat varuillaan merkillisen superkyvyn kanssa
-
07:01
Henna Peltonen saa Tauskin herkistymään kesken haastattelun: "Olet unelmieni mies"
-
06:39
Nelihenkisen perheen huvipuistorannekkeet voivat maksaa yli 200 euroa – näin hinnat ovat nousseet koronaa edeltävistä vuosista
-
06:31
Vantaan kunniamurhan uhrin isä toivoo syytetylle kuolemantuomiota – "Tulisin katsomaan paikan päälle"
-
06:29
Tabu-ohjelman Marjo menehtyi pian kuvausten jälkeen – maailman yleisin ja tappavin syöpä on usein pitkään oireeton
-
06:18
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – hotellissa oli reilusti toistasataa ihmistä
-
06:03
MTV selvitti: Sähköpotkulautafirmat kertovat sotkusta kulisseissa – toiminta meinasi jo loppua Suomesta
-
00:01
Sieltä se tuli: MM-kisoihin kova vahvistus Carolinasta
-
Lataa lisää