Poliisilla on teoria puoli vuotta sitten kadonneen Janin kohtalosta – alueen asukkailta pyydetään apua

Hämeen poliisi on jatkanut marraskuussa 2023 Heinolassa kadonneen Jani Matilaisen, 43, maastoetsintöjä usealla etsintään koulutetulla poliisikoiralla. 

Poliisi pitää mahdollisena, että Jani Matilainen olisi noussut katoamisensa aikoihin auton kyytiin. 

Poliisi on etsinyt Matilaista Heinolan läpi virtaavasta Kymenvirrasta viime talven ja kuluvan kevään aikana. Etsintöjä tehdään vielä myös Vuohkallion alueella sekä sen läheisyydessä vesialueilla. 

Havaittu viimeksi marraskuun alussa

Viimeisin havainto Matilaisesta on Heinolan ABC-liikenneaseman parkkipaikalta aamuyöllä 4. marraskuuta noin kello 4.30, jolloin hän on kävellyt Tokmanni-myymälän edestä kohti Kirkonkyläntietä, poliisi kertoo tiedotteessa. 

Matilaisen hallussa ollut auto oli jäänyt tuolloin läheiselle parkkipaikalle. Poliisi pyytää alueella ja sen lähellä olevia tarkastamaan omalla kiinteistöllään olevat lukitsemattomat tilat ja autot, joihin ihminen voisi suojautua. 

– Jos jollain on kiinteistöllään vielä tarkastamattomia tiloja, pyydetään henkilöitä tarkastamaan nuo tilat, tiedotteessa kerrotaan. 

– Poliisi tekee vielä etsintöjä Vuohkallion alueella oleviin avoimiin tiloihin, poliisi jatkaa. 

Matilainen sairasti diabetesta

Jani Matilainen sairasti diabetesta ja hänellä ei välttämättä ole ollut vaadittavia lääkkeitä riittävästi mukanaan. 

– Seurauksena hän on saattanut käyttäytyä poikkeavasti tai sekavasti, tiedotteessa kerrotaan. 

Matilaisella oli kadotessaan päällään takki, jossa oli neonkeltaiset raidat. 

Poliisi pyytää ilmoittamaan kaikki Heinolan Vuohkallion alueella tai sen lähistöllä aamuyöstä 4. marraskuuta tehdyt havainnot mahdollisesti poikkeavasti käyttäytyneistä henkilöistä sekä henkilöistä, joiden on havaittu nousevan auton kyytiin.

Havainnoista voi ilmoittaa puhelimitse Hämeen poliisin vihjepuhelimeen 0295 414 222 tai sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.hame@poliisi.fi. 
 

Lue myös:

    Uusimmat