Romania ostaa Norjan käytetyt hävittäjät – Suomen Hornetit päätyvät luultavasti romuttamolle
Romanian parlamentti on valtuuttanut maan puolustusministeriön aloittamaan hankintamenettelyn hävittäjien hankkimiseksi Norjasta.
Romania on ostamassa Norjalta 32 kappaletta F-16-hävittäjiä, kun Norjan ilmavoimat päivittää omaa kalustoaan F-35-monitoimihävittäjiin. Suomi päätti aiemmin tässä kuussa hankkia 64 kappaletta Lockheed Martinin F-35-koneita.
Myös F-16-hävittäjät ovat Lockheed Martinin valmistamia ja Norja hankki niitä itselleen 80-luvulla. Romania aikoo korvata Norjan vanhoilla hävittäjillä nykyiset neuvostoliittolaisvalmisteiset MiG-21-koneensa noin 10 vuoden siirtymäajaksi, minkä jälkeen on tarkoitus hankkia seuraavan sukupolven hävittäjät.
Kauppaan sisältyy logistista tukea Norjalta sekä kalustoa myös Yhdysvalloista. Norjalle Romania maksaa kaupassa noin 354 miljoonaa euroa ja Yhdysvalloille noin 100 miljoonaa euroa.
Norja ja Romania kuuluvat sotilasliitto Natoon.
Suomen Hornetit luultavasti romuttamolle
Kun Suomen päätös F-35-hävittäjien hankinnasta julkistettiin, MTV Uutiset kysyi Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen johtajalla Kari Rengolla, mikä on Ilmavoimien 62 Hornet-hävittäjän kohtalo tulevaisuudessa.
Insinöörikenraalimajuri Renko arveli tuolloin, että Hornetien todennäköinen osoite on romuttamo.
– Ne alkavat olla niin sanotusti loppuun lentäneitä. Rakenteiden materiaali väsyy, eikä sen saattaminen turvalliseen käyttökuntoon ole taloudellisesti kannattavaa, Renko arvioi.
Joitakin osia koneesta saatetaan silti vielä myydä.
– Todennäköisesti koneissa olevia laitteita, kuten moottoreita ja elektroniikkaa, voidaan myydä varaosiksi niille tahoille, jotka Horneteja vielä käyttävät, eli lähinnä Yhdysvaltain ase- ja merivoimiin.
Rengon mukaan ainakaan minkään muun maan ilmavoimat eivät koneesta turvallisten lentotuntien vähyyden takia enää paljon irti saisi.
Uusimmat
-
10:15
Reino Nordin lupaava näyttelijänura tyssäsi – paljastaa nyt, mitä tapahtui
-
10:09
Vauvojen kielijänteitä katkaistaan satoja enemmän kuin pari vuotta sitten – "Lasten suussa ei ole tapahtunut mitään sellaista anatomista muutosta"
-
10:03
Oletko koskaan nähnyt pulun poikasta? Tältä näyttävät Johannan parvekkeen valtaajat
-
09:57
Itse tehty hormi aiheutti tulipalon Pyhäjoella – rakentaja tuomittiin
-
09:53
Tiger Woods romahti
-
09:42
Näin hölskynyt tölkki ei kuohu! Jere ravisti limutölkkejä ja testasi hittiniksin
-
09:39
Oleksander Usyk luopui konekivääristä auttaakseen maataan – ristiriitainen showmies Tyson Fury ammentaa kiertolaistaustastaan: "Emme pelkää ketään"
-
09:30
Juuri nyt: Vihreiden Virta puhuu puoluevaltuustossa
-
09:12
Dallas päätti Coloradon NHL-kauden – jatkoajalla kovaa draamaa
-
09:05
Superottelun punnitustilaisuus päättyi rähinään – raskaansarjan jätit jouduttiin erottamaan toisistaan
-
08:52
Maailman paras pelaaja venytteli sellissä – sitten tapahtui jotain ihmeellistä
-
08:35
Leijonat-hyökkääjältä karua puhetta – "Tuntuu, että ei näitä tapahdu enää ikinä"
-
08:33
Pitääkö uimahallissa olla hiljaa?
-
08:26
Yhdysvallat vauhdittaa Gazan pysähtynyttä aseleposopimusta – Suomi vaatii Israelia pidättäytymään laajemmasta hyökkäyksestä
-
08:25
Kim Kardashian julkaisi otoksia yksityiskoneensa sisältä – poseeraa erikoisessa matka-asussa
-
08:14
Slovakian pääministeri Ficon ampujaksi epäilty mies oikeuden eteen
-
08:04
Silja Kosonen hirmukisassa Los Angelesissa – suomalaiselta komea kaari
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
Lataa lisää