Ronnie O'Sullivan uskoo, että hän olisi mestaritason kuljettaja moottoriurheilussa, jos snookerura olisi jäänyt alkutekijöihinsä.
O'Sullivan, 48, hakee parhaillaan ennätyksellistä kahdeksatta titteliään snookerin MM-kisoissa. Turnauksen alla Eurosport tiedusteli, että mille alalle hän olisi suunnannut, jos ei olisi ajautunut snookerin pauloihin.
– Luultavasti haastaisin Lewis Hamiltonin F1-radalla, ja antaisin hänelle myös kovan vastuksen, sillä olen melko taitava autojen kanssa, O'Sullivan totesi itsevarmasti viitaten F1-sarjan seitsenkertaiseen mestariin.
– Mielestäni minulla oli lahjoja olla hyvä kuski. Olisin varmasti yltänyt maailmanmestariksi jossakin moottoriurheilulajissa. Minulla ei ole siitä epäilystäkään.
LUE MYÖS: Ronnie O'Sullivanille aukesi kultainen tie mestaruuteen – MM-snookerissa ennätyksellinen tähtikato
O'Sullivanin mukaan eri lajien huipuilla on keskenään paljon yhteistä.
– Lewis Hamiltonilla, Tyson Furylla ja Lionel Messillä on oltava vahva luonne, snookermestari toteaa alleviivaten paineita niin urheilusuorituksen aikana kuin sen ulkopuolella.
O'Sullivan on edennyt Sheffieldissä pelattavassa MM-turnauksessa toiselle kierrokselle. Hän johtaa ottelua Ryan Dayta vastaan 10–6, kun puolivälieräpaikka vaatii 13 erävoittoa. Peli käydään loppuun maanantaina.
Snookerin MM-kisojen 2. kierros:
Yläkaavio
Robert Milkins (16) – David Gilbert 4–13
Shaun Murphy (8) – Stephen Maguire 9–13
Kyren Wilson (12) – Joe O'Connor tilanteessa 10–6
John Higgins (13) – Mark Allen (4) tilanteessa 7–9
Alakaavio
Judd Trump (3) – Tom Ford (14) 13–7
Jak Jones – Si Jiahui 13–9
Jack Lisowski – Stuart Bingham tilanteessa 7–9
Ronnie O'Sullivan (2) – Ryan Day tilanteessa 10–6
Suluissa sijoitettujen pelaajien ranking MM-turnauksessa. Allekkain olevien ottelujen voittajat kohtaavat puolivälierissä.
Uusimmat
-
08:26
Yhdysvallat vauhdittaa Gazan pysähtynyttä aseleposopimusta – Suomi vaatii Israelia pidättäytymään laajemmasta hyökkäyksestä
-
08:25
Kim Kardashian julkaisi otoksia yksityiskoneensa sisältä – poseeraa erikoisessa matka-asussa
-
08:14
Slovakian pääministeri Ficon ampujaksi epäilty mies oikeuden eteen
-
08:04
Silja Kosonen hirmukisassa Los Angelesissa – suomalaiselta komea kaari
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
07:31
Eläinlääkäri kertoo, miksi ei antaisi koiralleen raakaa kanaa tai kalaa
-
07:25
Zelenskyi pelkää Venäjän valmistelevan hyökkäysaaltoja – tekee harvinaisen myönnön
-
07:25
Lakko-oikeutta koskevat rajoitukset tulevat voimaan tänään
-
07:16
Kysely: Suomalaiset vaativat oman maan edun ajamista EU:ssa – puolueen näkökulma vähemmän tärkeä
-
07:03
Anton Lundell astui isosti esiin! Floridan Stanley Cup -jahti askelta pidemmälle
-
07:03
"Ihan järjetön" – Leijonat varuillaan merkillisen superkyvyn kanssa
-
07:01
Henna Peltonen saa Tauskin herkistymään kesken haastattelun: "Olet unelmieni mies"
-
06:39
Nelihenkisen perheen huvipuistorannekkeet voivat maksaa yli 200 euroa – näin hinnat ovat nousseet koronaa edeltävistä vuosista
-
06:31
Vantaan kunniamurhan uhrin isä toivoo syytetylle kuolemantuomiota – "Tulisin katsomaan paikan päälle"
-
06:29
Tabu-ohjelman Marjo menehtyi pian kuvausten jälkeen – maailman yleisin ja tappavin syöpä on usein pitkään oireeton
-
06:18
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – hotellissa oli reilusti toistasataa ihmistä
-
06:03
MTV selvitti: Sähköpotkulautafirmat kertovat sotkusta kulisseissa – toiminta meinasi jo loppua Suomesta
-
00:01
Sieltä se tuli: MM-kisoihin kova vahvistus Carolinasta
-
Lataa lisää