Ruotsalainen Saab pettynyt Suomen hävittäjäpäätökseen: "Muutama asia jäi arvoitukseksi"
Ruotsalainen Saab on harmissaan, pettynyt ja myös yllättynyt Suomen hävittäjäpäätöksestä.
Saabin valmistama Gripen pääsi yhdysvaltalaisehdokkaiden kanssa kärkikolmikkoon, mutta Suomi päätyi valitsemaan yhdysvaltalaisen Lockheed Martinin F-35-monitoimihävittäjät korvaamaan ilmavoimien poistumassa olevan Hornet-kaluston.
Saabin HX-hankkeen kampanjajohtajan Magnus Skogbergin mukaan yhtiössä ihmeteltiin asiaa vielä perjantaisen tiedotustilaisuuden jälkeenkin.
– Kun tieto valinnasta julkaistiin perjantaina, muutama asia jäi meille arvoitukseksi, Skogberg sanoo MTV Uutisille.
Kertoessaan F-35-hävittäjien hankinnasta puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) korosti, että Lockheed Martinin tarjous oli hinta-laatusuhteeltaan hyvä.
– Meidän on erityisen vaikea ymmärtää sitä logiikkaa, jolla käyttö- ja ylläpitokustannukset saadaan mahtumaan ennalta määritellyn budjetin sisään, Skogberg sanoo.
Hallituksen tiedotustilaisuudessa kerrottiin Puolustusvoimien paneutuneen erityisen tarkasti käyttö- ja ylläpitokustannusten arviointiin. Kaikkonen vakuutti F-35:n täyttävän vaatimukset.
– Sen käyttö- ja ylläpitokustannukset alittavat asetetun 254 miljoonan euron vuosittaisen kustannusrajan, puolustusministeri sanoi.
Useissa arvioissa ennen hävittäjävalintaa Saabin Gripeniä pidetiin lentotuntihinnaltaan halvimpana ehdokkaana, ja F-35:ä kalleimpana. Lockheed Martin on kuitenkin vakuuttanut, että koneen ylläpito- ja käyttökustannukset tulevat laskemaan lähivuosina merkittävästi.
Uusimmat
-
10:15
Reino Nordin lupaava näyttelijänura tyssäsi – paljastaa nyt, mitä tapahtui
-
10:09
Vauvojen kielijänteitä katkaistaan satoja enemmän kuin pari vuotta sitten – "Lasten suussa ei ole tapahtunut mitään sellaista anatomista muutosta"
-
10:03
Oletko koskaan nähnyt pulun poikasta? Tältä näyttävät Johannan parvekkeen valtaajat
-
09:57
Itse tehty hormi aiheutti tulipalon Pyhäjoella – rakentaja tuomittiin
-
09:53
Tiger Woods romahti
-
09:42
Näin hölskynyt tölkki ei kuohu! Jere ravisti limutölkkejä ja testasi hittiniksin
-
09:39
Oleksander Usyk luopui konekivääristä auttaakseen maataan – ristiriitainen showmies Tyson Fury ammentaa kiertolaistaustastaan: "Emme pelkää ketään"
-
09:30
Juuri nyt: Vihreiden Virta puhuu puoluevaltuustossa
-
09:12
Dallas päätti Coloradon NHL-kauden – jatkoajalla kovaa draamaa
-
09:05
Superottelun punnitustilaisuus päättyi rähinään – raskaansarjan jätit jouduttiin erottamaan toisistaan
-
08:52
Maailman paras pelaaja venytteli sellissä – sitten tapahtui jotain ihmeellistä
-
08:35
Leijonat-hyökkääjältä karua puhetta – "Tuntuu, että ei näitä tapahdu enää ikinä"
-
08:33
Pitääkö uimahallissa olla hiljaa?
-
08:26
Yhdysvallat vauhdittaa Gazan pysähtynyttä aseleposopimusta – Suomi vaatii Israelia pidättäytymään laajemmasta hyökkäyksestä
-
08:25
Kim Kardashian julkaisi otoksia yksityiskoneensa sisältä – poseeraa erikoisessa matka-asussa
-
08:14
Slovakian pääministeri Ficon ampujaksi epäilty mies oikeuden eteen
-
08:04
Silja Kosonen hirmukisassa Los Angelesissa – suomalaiselta komea kaari
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
Lataa lisää