Snookerin MM-kisoissa jysähti jättiyllätys! Maailmanlistan kakkonen tylysti laulukuoroon

Vuoden 2019 maailmanmestari Judd Trump karsiutui snookerin MM-kisoissa Sheffieldissä neljän parhaan joukosta. Maailmanlistalla toisena oleva englantilainen hävisi puolivälieränsä walesilaiselle Jak Jonesille erin 9–13. Vasta toista kertaa urallaan maineikkaassa Crucible-teatterissa pelaava Jones lunasti paikkansa turnauksen pääsarjassa karsintojen kautta.

Kaksikko oli tiistain jälkeen 8–8-tasatilanteessa, ja maailmanlistalla sijalla 44 oleva Jones varmisti jatkopaikkansa vahvalla pelillä keskiviikkona. Hän karkasi päivän ensimmäisessä minisessiossa 11–9-johtoon ja sinetöi uransa ensimmäisen MM-välieräpaikan viemällä pienen tauon jälkeen vielä kaksi puuttuvaa erää. Jones teki viimeiseen erään komean 106 pisteen lyöntisarjan.

– En tiedä, miten onnistuin tässä. Juddilla oli vaikeaa läpi ottelun. Käytin hyväkseni hänen vaikeutensa ensimmäisessä minisessiossa. Hän aloitti ottelun tyypilliseen tapaansa (sadan pisteen lyöntisarjalla), mutta se motivoi minua. Menin 3–1-johtoon, ja sen jälkeen hän ei ollut enää oma itsensä, Jones sanoi BBC:n mukaan.

Trump teki rehdisti kunniaa paremmalleen.

– Minun olisi pitänyt pelata hyökkäävämmin kahdessa ensimmäisessä sessiossa, ja ehkä pelasin vähän hänen pussiinsa. Täällä ei ole helppo menestyä. Kun pelasin näin, hän teki minulle palveluksen, sillä tällä pelillä olisin hävinnyt välierissä 0–17.

Välierissä Jones kohtaa joko seitsenkertaisen mestarin Ronnie O'Sullivanin tai vuoden 2015 maailmanmestarin Stuart Binghamin.

Hallitsevan maailmanmestarin, belgialaisen Luca Brecelin pelit päättyivät jo avauskierroksella hänen hävittyään David Gilbertille. Myös toinen viime vuoden finalisti Mark Selby kohtasi parempansa avausottelussa, kun Joe O'Connor päätti nelinkertaisen maailmanmestarin turnauksen lyhyeen.

Tämänvuotinen MM-turnaus huipentuu sunnuntaina ja maanantaina pelattavaan finaaliin.

Lue myös:

    Uusimmat