Stubb velmuili valkolakkinsa kunnosta: "Tietysti kiistän kaiken!"
Tasavallan presidentti Alexander Stubb ja hänen puolisonsa Suzanne Innes-Stubb viettävät nyt vappua ensimmäistä kertaa presidenttiparina.
Heidän ohjelmassaan oli aamupäivällä perinteisten vapputervehdysten vastaanotto Presidentinlinnan pihalla.
Tervehdysten jälkeen Stubb kertoi suuntaavansa perheensä kanssa Helsingin Munkkiniemessä sijaitsevalle Kalastajatorpalle.
Kalastajatorppa sijaitsee aivan Valtion vierastalon läheisyydessä, joka tällä hetkellä toimii presidenttiparin virka-asuntona Mäntyniemen remontin takia.
Kaukana ei ole myöskään Stubbin lapsuudenkoti, joka sijaitsi muutaman kilometrin päässä Lehtisaaressa.
Yksi vappuperinne jäänyt pois
Stubb kertoikin medialle, että hänen lapsuudenperheeseensä on kuulunut jo pitkään vapun vietto Kalastajatorpalla.
– Minulle on kerrottu, että olen ollut siellä ensimmäistä kertaa 1. toukokuuta 1968 eli tasan kuukauden vanhana, ja tämä perinne on meillä jatkunut.
Lue myös: MTV seuraa vappua
Tälläkin kertaa Stubbien vierailua isännöi presidentin isä Göran Stubb.
Presidenttiparin vappuun kuuluu siis jo pitkiäkin perinteitä, mutta yksi niistä on jäänyt tänä vappuna pois.
– Meillä on ollut vaimoni kanssa tapana lähteä polkupyöräilylle aamulla. Tänään emme lähteneet pyöräilylle, kun tulimme tänne.
– Se perinne on jäänyt pois, Stubb kertoi Presidentinlinnan pihalla.
Velmuili ylioppilaslakkinsa kunnosta
Presidentti totesi myös pilke silmäkulmassa, että hänen vapun viettonsa on rauhoittunut.
– Ehkä nämä ovat vähän vähemmän riehakkaat vaput kuin perinteisesti. Ehkä huomaatte, että minun ylioppilaslakissani on muutama tahra. Minä tietysti kiistän kaiken. Se oli juuri se vuosi, kun veljeni lainasi tätä, Stubb velmuili.
Lempivappumuistokseen Stubb kertoi erään aurinkoisen ja lämpimän vapun, kun hän 19-vuotiaana oli viettämässä sitä kavereidensa kanssa lapsuudenkotinsa läheisillä kallioilla Lehtisaaressa.
– Oltiin kallioilla ja oli yli 20 astetta ja aurinkoa.
– Siitä jäi hyvät muistot.
Uusimmat
-
09:12
Dallas päätti Coloradon NHL-kauden – jatkoajalla kovaa draamaa
-
09:05
Superottelun punnitustilaisuus päättyi rähinään – raskaansarjan jätit jouduttiin erottamaan toisistaan
-
08:52
Maailman paras pelaaja venytteli sellissä – sitten tapahtui jotain ihmeellistä
-
08:35
Leijonat-hyökkääjältä karua puhetta – "Tuntuu, että ei näitä tapahdu enää ikinä"
-
08:33
Pitääkö uimahallissa olla hiljaa?
-
08:26
Yhdysvallat vauhdittaa Gazan pysähtynyttä aseleposopimusta – Suomi vaatii Israelia pidättäytymään laajemmasta hyökkäyksestä
-
08:25
Kim Kardashian julkaisi otoksia yksityiskoneensa sisältä – poseeraa erikoisessa matka-asussa
-
08:14
Slovakian pääministeri Ficon ampujaksi epäilty mies oikeuden eteen
-
08:04
Silja Kosonen hirmukisassa Los Angelesissa – suomalaiselta komea kaari
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
07:31
Eläinlääkäri kertoo, miksi ei antaisi koiralleen raakaa kanaa tai kalaa
-
07:25
Zelenskyi pelkää Venäjän valmistelevan hyökkäysaaltoja – tekee harvinaisen myönnön
-
07:25
Lakko-oikeutta koskevat rajoitukset tulevat voimaan tänään
-
07:16
Kysely: Suomalaiset vaativat oman maan edun ajamista EU:ssa – puolueen näkökulma vähemmän tärkeä
-
07:03
Anton Lundell astui isosti esiin! Floridan Stanley Cup -jahti askelta pidemmälle
-
07:03
"Ihan järjetön" – Leijonat varuillaan merkillisen superkyvyn kanssa
-
07:01
Henna Peltonen saa Tauskin herkistymään kesken haastattelun: "Olet unelmieni mies"
-
06:39
Nelihenkisen perheen huvipuistorannekkeet voivat maksaa yli 200 euroa – näin hinnat ovat nousseet koronaa edeltävistä vuosista
-
Lataa lisää