Suolistosyöpäseulannat saavuttamassa miljoonan suomalaisen rajapyykin – näin monta syöpää ja kuolemaa sillä pystytään estämään
Tänä vuonna menee miljoonan raja rikki suolistosyövän seulontaohjelmaan kutsuttujen suomalaisten osalta. Asiasta kertoo MTV:lle Suomen Syöpärekisteri.
Seulontaohjelma laajeni valtakunnalliseksi vuonna 2022. Ensimmäisenä vuonna seulontaan kutsuttiin noin 350 000 ihmistä (60-68-vuotiaat). Toisena vuonna ohjelma laajeni myös 70-vuotiaisiin, joten kutsuttavien määrä laajeni noin 420 000:een.
"Ei tiedossa toista maata, jossa osallistumisaktiivisuus olisi näin korkealla tasolla"
Syöpärekisterin tietojen mukaan seulontaan osallistui vuonna 2022 yhteensä noin 77 prosenttia seulontaan oikeutetuista, mikä on Euroopan tasolla huippuluokkaa.
– Ainakaan minulla ei ole tiedossa toista maata, jossa osallistumisaktiivisuus suolistosyövän seulonnassa olisi näin korkealla tasolla, sanoo seulontaohjelman kehittämispäällikkö Aapeli Nevala.
Miehet osallistuivat hieman naisia laiskemmin. Miesten luku vuonna 2022 oli 73 prosenttia ja naisten 81 prosenttia.
– Positiivisen testin sai yhteensä noin 5 prosenttia osallistuneista, miehistä 6,6 prosenttia ja naisista 3,7 prosenttia. Nämä luvut ovat kuitenkin vielä alustavia, virallinen tilastojulkaisu tulee myöhemmin keväällä, toteaa Nevala.
Syövän esiasteet pystytään yleensä seulonnassa poistamaan
Positiivisen tuloksen saaneista noin 80 prosenttia päätyy kolonoskopiaan eli paksusuolen tähystykseen. Kolonoskopiassa testipositiivisilta noin viideltä prosentilta löytyi syöpä ja 30-40 prosentilta seurantaa vaativa tai edennyt esiaste.
– Nämä esiasteet pystytään yleensä seulonnassa poistamaan, jolloin voidaan ehkäistä syövän kehittyminen ylipäätään.
Sosiaali- ja terveyssektorin aiheisiin erikoistunut toimittaja Joonas Lepistö avaa yhteiskunnan ajankohtaisia teemoja. Asiantuntijoiden ja kansalaisten kokemusten kautta Lepistö kertoo, missä tilassa Suomen sosiaali- ja terveyspalvelut ovat. Miten sote pelastetaan? Juttuvinkit joonas.lepisto(@)mtv.fi. |
Entä mikä on seulontojen teho?
– Varsinaista vaikuttavuusnäyttöä seulontaohjelmasta ei vielä tässä vaiheessa Suomen ohjelmasta ole, sillä vaikuttavuusnäytön saaminen seulontaohjelmista edellyttää useiden vuosien seurantaa.
– Meillä toteutetussa kansainvälistä tutkimustietoa yhdistelevässä simulaatiotutkimuksessa arvioitiin, että seulontaohjelma estäisi 150 suolistosyöpää vuodessa - esiasteiden poiston ansiosta - ja 170 suolistosyöpäkuolemaa vuodessa.
Tutkimusdataa saadaan, kun ohjelma on ollut käynnissä pidempään.
Uusimmat
-
07:03
Anton Lundell astui isosti esiin! Floridan Stanley Cup -jahti askelta pidemmälle
-
07:03
"Ihan järjetön" – Leijonat varuillaan merkillisen superkyvyn kanssa
-
07:01
Henna Peltonen saa Tauskin herkistymään kesken haastattelun: "Olet unelmieni mies"
-
06:39
Nelihenkisen perheen huvipuistorannekkeet voivat maksaa yli 200 euroa – näin hinnat ovat nousseet koronaa edeltävistä vuosista
-
06:31
Vantaan kunniamurhan uhrin isä toivoo syytetylle kuolemantuomiota – "Tulisin katsomaan paikan päälle"
-
06:29
Tabu-ohjelman Marjo menehtyi pian kuvausten jälkeen – maailman yleisin ja tappavin syöpä on usein pitkään oireeton
-
06:18
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – hotellissa oli reilusti toistasataa ihmistä
-
06:03
MTV selvitti: Sähköpotkulautafirmat kertovat sotkusta kulisseissa – toiminta meinasi jo loppua Suomesta
-
00:01
Sieltä se tuli: MM-kisoihin kova vahvistus Carolinasta
-
00:01
Kysely: Suomalaisten epäluottamus poliitikkoja kohtaan lisääntynyt
-
23:54
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:50
Leijonia jätettiin lisää – tällaiset asemat Suomella on nyt
-
23:16
Saksassa kuohuu EU-vaalien alla: Poliitikkoja vastaan useita hyökkäyksiä, laitaoikeiston noususta tuli keskeinen teema
-
23:09
Aftonbladet: Kuumailmapallo-onnettomuus Ruotsissa
-
22:54
Tass: Toisen maailmansodan aikaiset ammukset räjähtivät sotilasakatemiassa Pietarissa – moni saanut vammoja
-
22:27
Ukraina sallii taas ulkomailla asuvien taisteluikäisten ukrainalaismiesten uusia passinsa
-
22:02
Harvinainen yhteiskuva! Céline Dion lapsineen samassa otoksessa Mick Jaggerin kanssa
-
21:51
Mies tunkeutui Nancy Pelosin kotiin: Sai kovan rangaistuksen
-
21:36
Historioitsija Ukrainan merkityksestä: "Ihmiset ovat tienneet sen 2 500 vuoden ajan"
-
21:19
Sebastien Ogier jyrähti MM-sarjan kohuasetelmasta: "Tämä on selvästi väärin"
-
Lataa lisää