Suomi saa huippuhävittäjän, mutta pysyvätkö käyttökulut kurissa? Ilmavoimien komentaja MTV Uutisille: "Veronmaksajan tulee luottaa siihen"
F-35-hävittäjän valinnan aikana asiantuntijat pelasivat sotapeliä kolmella eri skenaariolla ja arvioivat, mitä kukin hävittäjäehdokas kykeni tarjoamaan. Ilmavoimien komentaja kenraalimajuri Pasi Jokinen valotti valintaprosessia Kymmenen uutisten suorassa lähetyksessä.
Jokisen mukaan F-35 vastasi parhaiten niitä vaatimuksia, joita hävittäjälle asetettiin Suomen vaativassa toimintaympäristössä.
– Monipuolisissa (peleissä) tehtävissä piti saada tehtävä toteutettua kaikissa tehtävätyypeissä ja saada tarvittavat vaikutukset aikaan, kenraalimajuri toteaa.
Ilmavoimien komentaja Jokisen mukaan Suomen toimintaympäristössä teknologia on jo nyt korkealla tasolla ja kehittyy edellleen.
– Tällä ratkaisulla pääsemme teknologisesti vaadittavalle tasolle ja on luottamus, että kyky kehittyä koneen oletetun elinkaaren aikana säilyy.
Esimerkkeinä F35:n ominaisuuksista Jokinen nostaa esiin koneen älykkäät sensorit, jotka keräävät paljon tietoa ja myös auttavat lentäjää.
Koneen ylläpitokustannukset ovat Puolustusvoimien laskelmien mukaan korkeintaan 250 miljoonaa euroa vuodessa, mutta mistä veronmaksaja tietää, ettei matkan varrella ilmene ikäviä yllätyksiä?
– Veronmaksajan tulee luottaa siihen, että asiantuntijoiden joukko on tehnyt oikeat johtopäätökset ja riski ei toteudu, Pasi Jokinen linjaa.
Usean aselajin yhteinen kone
Suomen tänään valitsema F-35 on yksimoottorinen lentävä asealusta ja komentokeskus. Se voidaan varustaa rungon sisäisillä ohjuksilla ja rungon ulkopuolisilla aseilla sekä puolustukseen että hyökkäykseen. Koneen salaisen elektroniikan kerrotaan olevan vailla vertaa.
F-35 on myös niin sanottu häivehävittäjä, eli tutkakuva siitä on erikoispinnoitteen ja muodon takia mahdollisimman pieni. Koneen kehitys alkoi 90-luvulla Yhdysvaltain maa-, meri- ja ilmavoimien yhteisen hävittäjän rakentamisesta.
Kallein siitä tuli siksi, että aselajeilla oli niin erilaiset tarpeet ja koneelle kaavaillut edistykselliset ominaisuudet olivat käytännössä vaikeita toteuttaa. Budjetit ovat ylittyneet moninkertaisesti.
Koneella operointia on pidetty kalliimpana kuin perinteisillä hävittäjillä, mutta käyttökustannusten luvataan laskevan sitä mukaa kun konetta kehitetään ja sitä valmistetaan lisää. Valmistajan mukaan koneen käyttökaari on yli 50 vuotta.
F-35 läpäisi Suomen tiukan seulan, mutta millaisen koneen miljardeilla saa? MTV Uutiset kokosi keskeisimmät asiat Hornetien seuraajasta.
Uusimmat
-
09:42
Näin hölskynyt tölkki ei kuohu! Jere ravisti limutölkkejä ja testasi hittiniksin
-
09:39
Oleksander Usyk luopui konekivääristä auttaakseen maataan – ristiriitainen showmies Tyson Fury ammentaa kiertolaistaustastaan: "Emme pelkää ketään"
-
09:30
Suora kello 10: Vihreiden Virta puhuu puoluevaltuustossa
-
09:12
Dallas päätti Coloradon NHL-kauden – jatkoajalla kovaa draamaa
-
09:05
Superottelun punnitustilaisuus päättyi rähinään – raskaansarjan jätit jouduttiin erottamaan toisistaan
-
08:52
Maailman paras pelaaja venytteli sellissä – sitten tapahtui jotain ihmeellistä
-
08:35
Leijonat-hyökkääjältä karua puhetta – "Tuntuu, että ei näitä tapahdu enää ikinä"
-
08:33
Pitääkö uimahallissa olla hiljaa?
-
08:26
Yhdysvallat vauhdittaa Gazan pysähtynyttä aseleposopimusta – Suomi vaatii Israelia pidättäytymään laajemmasta hyökkäyksestä
-
08:25
Kim Kardashian julkaisi otoksia yksityiskoneensa sisältä – poseeraa erikoisessa matka-asussa
-
08:14
Slovakian pääministeri Ficon ampujaksi epäilty mies oikeuden eteen
-
08:04
Silja Kosonen hirmukisassa Los Angelesissa – suomalaiselta komea kaari
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
07:31
Eläinlääkäri kertoo, miksi ei antaisi koiralleen raakaa kanaa tai kalaa
-
07:25
Zelenskyi pelkää Venäjän valmistelevan hyökkäysaaltoja – tekee harvinaisen myönnön
-
07:25
Lakko-oikeutta koskevat rajoitukset tulevat voimaan tänään
-
07:16
Kysely: Suomalaiset vaativat oman maan edun ajamista EU:ssa – puolueen näkökulma vähemmän tärkeä
-
07:03
Anton Lundell astui isosti esiin! Floridan Stanley Cup -jahti askelta pidemmälle
-
Lataa lisää