Therese Johaugin kuviot uusiksi – poliisi puuttui peliin Norjassa

Perinteinen Skarverennet-maastohiihtokilpailu peruttiin lauantaina Norjassa. Kisassa oli määrä nähdä muun muassa Therese Johaug.

Skarverennet oli määrä hiihtää tänään lauantaina, mutta se peruttiin huonon sään takia. Asiasta on tiedottanut myös Norjan poliisi.

Näkyvyyden on raportoitu olevan liian huono hiihtäjien kannalta. 

Poliisi kertoi auttaneensa kolme hiihtäjää pois reitiltä, jolla oli vallinnut sankka sumu.

– Heidän terveydestään pidetään huolta, ja he ovat hyvässä kunnossa, poliisi kirjoitti lauantaiaamuna.

Dagbladetin Skarverennetistä haastatteleman silminnäkijä Birgithe Andersenin mukaan tuuli oli lisäksi niin rajua, että aikuisia miehiä olisi kaatunut.

Joukko suuruuksia

Kisaan oli ilmoittautunut joukko norjalaisia hiihtosuuruuksia, Therese Johaugin lisäksi esimerkiksi Harald Östberg Amundsen, Pål Golberg, Simen Hegstad Krüger ja Martin Löwström Nyenget.

Yhteensä ilmoittautuneita kilpailijoita oli noin 10 000.

Perinteinen Skarverennet järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1974. Finsestä Ustaosetiin kulkeva pääkilpailureitti on 38 kilometrin mittainen. Vaihtoehtoisella reitillä on pituutta 25 kilometriä.

Lue myös:

    Uusimmat