Tiesitkö? Nämä historialliset kohteet Helsingissä ovat Paavo Nurmen rakentamia
Paavo Nurmi tunnetaan ällistyttävistä uroteoista juoksuradoilla. Moni ei kuitenkaan välttämättä tiedä, että hänellä on ollut suuri merkitys myös Helsingin rakentamisessa.
Kaikkien aikojen juoksijana pidetty Nurmi lopetti uransa vuonna 1934 voitettuaan 12 olympiamitalia. Tämän jälkeen Nurmi aloitti viipyilemättä uuden uransa. Vuonna 1935 Helsingin Töölöntorin kulmalle nousi nimittäin jo ensimmäinen hänen rakennuttamansa kerrostalo.
Viiden jälkeen jalkautui Helsinkiin etsimään Nurmen kädenjälkiä.
– Tämä on ensimmäinen Paavo Nurmen talo Helsingissä, tietää talossa lähes 30 vuoden ajan asunut Matti Pöysälä. Jotakuinkin saman ajan on talon katutasolla palvellut monelle helsinkiläiselle tuttu kahvila Tintin Tango.
– Tämä on tällainen maamerkki, näin voi sanoa, tutkija Kalle Virtapohja toteaa Viiden jälkeen -lähetyksessä viitaten Töölöntorinkatu 7:ään.
"Tuntematon Paavo Nurmi" -kirjan kirjoittanut Virtapohja sanoo, että nykyisin houkuttelevana ja arvokkaana asuinalueena pidetty Töölö oli 90 vuotta sitten vain yksi keskustan laitakaupungeista muiden joukossa.
Lauttasaaresta "onnellisten saari"
Nurmi oli aikaansa edellä myös seuraavassa hankkeessaan. Vuonna 1937 nousi seuraava kerrostalo kasvavaan kaupunginosaan, Lauttasaareen.
Nykyisin monesti ”onnellisten saareksi” kutsuttu Lauttasaari oli tuohon aikaan vielä lähes asumaton. Nurmen rakennuttama talo Pohjoiskaari 4:ään olikin ensimmäinen kerrostalo koko saarella.
Virtapohja nostaa Nurmen merkittävimpiin saavutuksiin rakennusalalla juuri Lauttasaaren.
– Siellä on eniten niitä (Nurmen rakennuttamia) taloja, se nousee mieleen.
Seuraavien vuosikymmenten ajan Nurmi rakennutti ahkerasti taloja ympäri Helsinkiä. Sota keskeytti muutamaksi vuodeksi Nurmen rakennushankkeet, mutta hän ehti elämänsä aikana rakennuttaa kolmisenkymmentä kerrostaloa Helsinkiin.
Viiden jälkeen kävi ensimmäisillä Nurmen rakennuttamilla kerrostaloilla Töölössä ja Lauttasaaressa. Katso videolta, miltä talot näyttävät.
Uusimmat
-
08:04
Silja Kosonen hirmukisassa Los Angelesissa – suomalaiselta komea kaari
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
07:31
Eläinlääkäri kertoo, miksi ei antaisi koiralleen raakaa kanaa tai kalaa
-
07:25
Zelenskyi pelkää Venäjän valmistelevan hyökkäysaaltoja – tekee harvinaisen myönnön
-
07:25
Lakko-oikeutta koskevat rajoitukset tulevat voimaan tänään
-
07:16
Kysely: Suomalaiset vaativat oman maan edun ajamista EU:ssa – puolueen näkökulma vähemmän tärkeä
-
07:03
Anton Lundell astui isosti esiin! Floridan Stanley Cup -jahti askelta pidemmälle
-
07:03
"Ihan järjetön" – Leijonat varuillaan merkillisen superkyvyn kanssa
-
07:01
Henna Peltonen saa Tauskin herkistymään kesken haastattelun: "Olet unelmieni mies"
-
06:39
Nelihenkisen perheen huvipuistorannekkeet voivat maksaa yli 200 euroa – näin hinnat ovat nousseet koronaa edeltävistä vuosista
-
06:31
Vantaan kunniamurhan uhrin isä toivoo syytetylle kuolemantuomiota – "Tulisin katsomaan paikan päälle"
-
06:29
Tabu-ohjelman Marjo menehtyi pian kuvausten jälkeen – maailman yleisin ja tappavin syöpä on usein pitkään oireeton
-
06:18
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – hotellissa oli reilusti toistasataa ihmistä
-
06:03
MTV selvitti: Sähköpotkulautafirmat kertovat sotkusta kulisseissa – toiminta meinasi jo loppua Suomesta
-
00:01
Sieltä se tuli: MM-kisoihin kova vahvistus Carolinasta
-
00:01
Kysely: Suomalaisten epäluottamus poliitikkoja kohtaan lisääntynyt
-
23:54
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:50
Leijonia jätettiin lisää – tällaiset asemat Suomella on nyt
-
Lataa lisää