Dopingtestaajien saapuminen maantiepyöräilyn amatöörikisaan Espanjassa aiheutti massiivisen joukkokeskeytyksen.
Reilu viikko sitten ajettuun Interclub Vinalopo -kilpailuun osallistui 182 ketjunpyörittäjää. Heistä ainoastaan 52 ylitti maaliviivan Espanjan Villenassa.
Yleensä ilmoittautuneista noin puolet polkee maaliin asti kyseisessä kilpailussa, kun nyt osuus oli alle kolmannes. Tämän uskotaan johtuneen satunnaisten dopingtestien aiheuttamasta pelosta.
Kokonaiskisassa toiseksi sijoittunut Alvaro Marza kommentoi tapahtumia Ciclo21.com-sivuston mukaan värikkäin sanankääntein.
– Antidopingkontrolli Villenassa = rengasrikkoja ja vetäytymisiä. Se ei ole matemaattinen kaava, vaan täyttä todellisuutta. Katsotaan seuraako tästä jatkotoimia, sillä tämä on vitunmoinen vitsi. Itse läpäisin kontrollin, Marza kirjoitti Instagramissa.
Eräs nimettömänä pysynyt kilpailija selvitti tilannetta Ciclo21:lle.
– Me kaikki tiedämme ketkä (käyttävät dopingia) ja ketkä eivät. Kun dopingkontrolli on paikalla, kummallisella tavalla aina samat pyöräilijät eivät pääse maaliin. Emme voi tietysti syyttää ketään ilman todisteita, mutta kaikki on hyvin ilmeistä.
– Viime vuonna yksi pyöräilijä ajoi ulos tieltä ja puskan läpi välttääkseen maaliintulon ja dopingtestin. Niin surullista tämä on, lähde kertoi.
Lähde: cyclingnews.com
Uusimmat
-
06:39
Nelihenkisen perheen huvipuistorannekkeet voivat maksaa yli 200 euroa – näin hinnat ovat nousseet koronaa edeltävistä vuosista
-
06:31
Vantaan kunniamurhan uhrin isä toivoo syytetylle kuolemantuomiota – "Tulisin katsomaan paikan päälle"
-
06:29
Tabu-ohjelman Marjo menehtyi pian kuvausten jälkeen – maailman yleisin ja tappavin syöpä on usein pitkään oireeton
-
06:18
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – hotellissa oli reilusti toistasataa ihmistä
-
06:03
MTV selvitti: Sähköpotkulautafirmat kertovat sotkusta kulisseissa – toiminta meinasi jo loppua Suomesta
-
00:01
Sieltä se tuli: MM-kisoihin kova vahvistus Carolinasta
-
00:01
Kysely: Suomalaisten epäluottamus poliitikkoja kohtaan lisääntynyt
-
23:54
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:50
Leijonia jätettiin lisää – tällaiset asemat Suomella on nyt
-
23:16
Saksassa kuohuu EU-vaalien alla: Poliitikkoja vastaan useita hyökkäyksiä, laitaoikeiston noususta tuli keskeinen teema
-
23:09
Aftonbladet: Kuumailmapallo-onnettomuus Ruotsissa
-
22:54
Tass: Toisen maailmansodan aikaiset ammukset räjähtivät sotilasakatemiassa Pietarissa – moni saanut vammoja
-
22:27
Ukraina sallii taas ulkomailla asuvien taisteluikäisten ukrainalaismiesten uusia passinsa
-
22:02
Harvinainen yhteiskuva! Céline Dion lapsineen samassa otoksessa Mick Jaggerin kanssa
-
21:51
Mies tunkeutui Nancy Pelosin kotiin: Sai kovan rangaistuksen
-
21:36
Historioitsija Ukrainan merkityksestä: "Ihmiset ovat tienneet sen 2 500 vuoden ajan"
-
21:19
Sebastien Ogier jyrähti MM-sarjan kohuasetelmasta: "Tämä on selvästi väärin"
-
21:14
Tekoäly laitettiin katsomaan Frendejä ja Rillit huurussa -sarjaa: Näin siinä kävi
-
21:03
Tehtävistään kovien syytösten saattelemana eronneen Miss USA:n tilalle kruunattiin uusi missi
-
20:48
MTV Uutiset Tukholmassa: Video näyttää, kuinka Friends Arena muuttui todelliseksi "hornankattilaksi"
-
Lataa lisää