Trumpin entinen neuvonantaja todisti hyssyttelyrahaoikeudenkäynnissä.
Yhdysvalloissa uutta presidenttikautta tavoittelevan Donald Trumpin entinen neuvonantaja ja muun muassa Trumpin kampanjatiimiin viestintäpäällikkönä työskennellyt Hope Hicks todisti oikeudessa New Yorkissa perjantaina. Trumpia syytetään kirjanpitorikoksista, jotka liittyvät vuoden 2016 presidentinvaalien alla pornonäyttelijä Stormy Danielsille maksettuihin niin sanottuihin hyssyttelyrahoihin. Trump on kiistänyt häntä kohtaan esitetyt syytteet.
Hicks sanoi, että vaalien alla Access Hollywoodille vuodettu äänitiedosto, jossa Trump puhuu naisista alentavasti, aiheutti kampanjalle kriisin. Hicksin kutsuivat oikeuteen syyttäjät, joiden mukaan tallenteesta syntynyt paniikki Trumpin tiimissä aiheutti nyt oikeudessa käsiteltävät tapahtumat.
Hicks oli ensimmäinen Trumpin silloiseen sisäpiiriin kuulunut henkilö, joka todisti oikeudessa.
– Olin hieman hämmästynyt. Keskuudessamme oli yksimielisyys siitä, että nauhoite oli vahingollinen, tämä oli kriisi, Hicks sanoi oikeudelle.
Hicks itki oikeudessa, kun Trumpin lakitiimin Emil Bove ristikuulusteli häntä. Tuomari keskeytti istunnon ja määräsi tauon. Pelkästään syyttäjät kuulustelivat häntä kahden tunnin ajan, uutiskanava CNN kertoo. Hicks istui todistajanaitiossa vain vähän matkan päässä Trumpista ja oli CNN:n mukaan erittäin hermostuneen oloinen.
Hicksille lähtöpassit kongressin valtauksen jälkeen
Hicks alkoi työskennellä Trumpin kampanjalle vuonna 2015, kun hän siirtyi tiimiin Trumpin tyttären Ivanka Trumpin vaateyhtiöstä. Trump antoi kuitenkin myös mallina aiemmin työskennelleenne Hicksille lähtöpassit, kun tämä kritisoi Trumpin käytöstä tammikuussa vuonna 2021, kun ex-presidenttiä kannattaneet valtasivat kongressin.
Trump ei kommentoinut Hicksin todistusta toimittajille perjantaina.
Oikeus palaa takaisin istuntoon maanantaina. CNN:n mukaan todistamaan on vielä Danielsin ja rahoja järjestelleen Trumpin ex-lakimies Michael Cohenin lisäksi Trumpin Valkoisen talon avustajia ja Trumpin yhtiön työntekijöitä. Oikeudenkäynnissä Trump vastaa yhteensä 34:ään eri syytekohtaan. Syytteiden mukaan Danielsille maksettiin hyssyttelyrahoja 130 000 dollaria. Jos Trump todettaisiin syylliseksi, hän voisi saada vuosien tuomion, mutta asiantuntijat pitävät sakkorangaistusta todennäköisempänä.
Trump kiitti tuomaria
Oikeuden tuomari Juan Merchan määräsi aiemmin viikolla Trumpille 9 000 dollarin sakot niin sanotun suukapulamääräyksen rikkomisista. Määräyksen mukaan Trump ei saa julkisesti kritisoida muun muassa mahdollisia todistajia, syyttäjiä, oikeudessa työskenteleviä tai valamiehistöä.
Tuomari aloitti perjantain istunnon poikkeuksellisesti puhuttelemalla ensimmäisenä suoraan Trumpia. Trumpin mukaan määräys aiheuttaa sen, ettei hän voi todistaa vapaasti. Merchan sanoi, että Trumpilla on kaikki oikeus todistaa oikeudenkäynnissä ja että määräys on voimassa oikeuden ulkopuolella annettavissa kommenteissa.
Ex-presidentti kiitti tuomaria. Trump toisti keskiviikkona jälleen kerran, että häntä vastaan nostetut oikeusjutut ovat osa Valkoisen talon poliittista ajojahtia. Totuttuun tapaan hän ei esittänyt todisteita väitteidensä tueksi.
Uusimmat
-
06:39
Nelihenkisen perheen huvipuistorannekkeet voivat maksaa yli 200 euroa – näin hinnat ovat nousseet koronaa edeltävistä vuosista
-
06:31
Vantaan kunniamurhan uhrin isä toivoo syytetylle kuolemantuomiota – "Tulisin katsomaan paikan päälle"
-
06:29
Tabu-ohjelman Marjo menehtyi pian kuvausten jälkeen – maailman yleisin ja tappavin syöpä on usein pitkään oireeton
-
06:18
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – hotellissa oli reilusti toistasataa ihmistä
-
06:03
MTV selvitti: Sähköpotkulautafirmat kertovat sotkusta kulisseissa – toiminta meinasi jo loppua Suomesta
-
00:01
Sieltä se tuli: MM-kisoihin kova vahvistus Carolinasta
-
00:01
Kysely: Suomalaisten epäluottamus poliitikkoja kohtaan lisääntynyt
-
23:54
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:50
Leijonia jätettiin lisää – tällaiset asemat Suomella on nyt
-
23:16
Saksassa kuohuu EU-vaalien alla: Poliitikkoja vastaan useita hyökkäyksiä, laitaoikeiston noususta tuli keskeinen teema
-
23:09
Aftonbladet: Kuumailmapallo-onnettomuus Ruotsissa
-
22:54
Tass: Toisen maailmansodan aikaiset ammukset räjähtivät sotilasakatemiassa Pietarissa – moni saanut vammoja
-
22:27
Ukraina sallii taas ulkomailla asuvien taisteluikäisten ukrainalaismiesten uusia passinsa
-
22:02
Harvinainen yhteiskuva! Céline Dion lapsineen samassa otoksessa Mick Jaggerin kanssa
-
21:51
Mies tunkeutui Nancy Pelosin kotiin: Sai kovan rangaistuksen
-
21:36
Historioitsija Ukrainan merkityksestä: "Ihmiset ovat tienneet sen 2 500 vuoden ajan"
-
21:19
Sebastien Ogier jyrähti MM-sarjan kohuasetelmasta: "Tämä on selvästi väärin"
-
21:14
Tekoäly laitettiin katsomaan Frendejä ja Rillit huurussa -sarjaa: Näin siinä kävi
-
21:03
Tehtävistään kovien syytösten saattelemana eronneen Miss USA:n tilalle kruunattiin uusi missi
-
20:48
MTV Uutiset Tukholmassa: Video näyttää, kuinka Friends Arena muuttui todelliseksi "hornankattilaksi"
-
Lataa lisää