Tukkeutuneista valtimoista löytyi mikromuoveja – "Tämä on iso juttu"
Verisuonistoon kertyneet mikromuovit huolestuttavat.
Tukkeutuneista valtimoista on löytynyt mikromuoveja. New England Journal of Medicinessä julkaistu tutkimus havaitsi valtimoihin kertyneissä plakeissa muovia, kertoo Science Alert.
Italialaistutkijoiden selvitystä on pidetty uraauurtavana.
– Tutkimuksemme on tähän mennessä ensimmäinen, joka liittää muovisaasteen ihmisten sairauksiin, tutkimusta tehnyt Raffaele Marfella kuvasi CNN:n mukaan.
Näkyviä, rosoreunaisia hiukkasia
Tutkimuksessa seurattiin 257 osanottajaa, joiden yhteisistä päänvaltimoista poistettiin plakkeja. Seurantaa tehtiin vuosien 2019 ja 2020 välillä.
Polyeteeniä, toisinaan myös polyvinyylikloridia, löytyi 150 potilaan suonista, kertoo Futurism-sivusto. Tutkijoiden mukaan elektronimikroskooppitutkimus paljasti "näkyviä, rosoreunaisia, vieraita hiukkasia".
Tutkimuksessa mukana olleita henkilöitä seurattiin 34 kuukauden ajan. Jos mikromuoveja löytyi henkilön suonistosta, hän sai lähes kaksi kertaa todennäköisemmin sydänkohtauksen, infarktin tai jopa menehtyi.
"Tämä on iso juttu"
Tutkimus oli havainnoiva eikä se siis todista syy-seuraussuhdetta. Aihetta tulisikin tutkia lisää. Marfellan mukaan tutkimuksen tulos tulisi muun muassa todentaa isommalla ihmisjoukolla.
– Tämä on tavatonta. Tämä on iso juttu. Tämä on parempi todiste muovin "syyllisyydestä" kuin mikään, mitä olemme nähneet, USA Todaylle kuvasi kardiologi Eric Topol, joka ei ollut tekemässä tutkimusta.
Katso myös: Jopa neljännes keräysastioiden muovista on väärää tavaraa, ja se aiheuttaa ongelmia
Lähteet: NEJM, USA Today, Futurism, Science Alert, CNN
Uusimmat
-
09:57
Itse tehty hormi aiheutti tulipalon Pyhäjoella – rakentaja tuomittiin
-
09:53
Tiger Woods romahti
-
09:42
Näin hölskynyt tölkki ei kuohu! Jere ravisti limutölkkejä ja testasi hittiniksin
-
09:39
Oleksander Usyk luopui konekivääristä auttaakseen maataan – ristiriitainen showmies Tyson Fury ammentaa kiertolaistaustastaan: "Emme pelkää ketään"
-
09:30
Suora kello 10: Vihreiden Virta puhuu puoluevaltuustossa
-
09:12
Dallas päätti Coloradon NHL-kauden – jatkoajalla kovaa draamaa
-
09:05
Superottelun punnitustilaisuus päättyi rähinään – raskaansarjan jätit jouduttiin erottamaan toisistaan
-
08:52
Maailman paras pelaaja venytteli sellissä – sitten tapahtui jotain ihmeellistä
-
08:35
Leijonat-hyökkääjältä karua puhetta – "Tuntuu, että ei näitä tapahdu enää ikinä"
-
08:33
Pitääkö uimahallissa olla hiljaa?
-
08:26
Yhdysvallat vauhdittaa Gazan pysähtynyttä aseleposopimusta – Suomi vaatii Israelia pidättäytymään laajemmasta hyökkäyksestä
-
08:25
Kim Kardashian julkaisi otoksia yksityiskoneensa sisältä – poseeraa erikoisessa matka-asussa
-
08:14
Slovakian pääministeri Ficon ampujaksi epäilty mies oikeuden eteen
-
08:04
Silja Kosonen hirmukisassa Los Angelesissa – suomalaiselta komea kaari
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
07:31
Eläinlääkäri kertoo, miksi ei antaisi koiralleen raakaa kanaa tai kalaa
-
07:25
Zelenskyi pelkää Venäjän valmistelevan hyökkäysaaltoja – tekee harvinaisen myönnön
-
07:25
Lakko-oikeutta koskevat rajoitukset tulevat voimaan tänään
-
Lataa lisää