Yhdysvallat aikoo asettaa uusia pakotteita Iranille sen viikonloppuna Israelia vastaan tekemien iskujen vuoksi, kertoo Valkoinen talo tiedotteessa. Yhdysvallat odottaa myös liittolaistensa toimivan samoin.
Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Jake Sullivanin mukaan lähipäivinä asetettavat pakotteet kohdistuvat muun muassa Iranin ohjus- ja lennokkiohjelmiin. Lisäksi pakotteita asetetaan Iranin vallankumouskaartia ja puolustusministeriötä tukeville tahoille.
Sullivanin mukaan uusilla pakotteilla ja muilla toimenpiteillä pyritään hillitsemään ja heikentämään Iranin sotilaallista kapasiteettia ja tehokkuutta.
Yhdysvaltain valtiovarainministeri Janet Yellen oli jo aiemmin tiistaina sanonut, että hän uskoo maansa ryhtyvän lisäpakotteisiin Irania vastaan lähipäivinä.
Lähi-idän tilanne otti jälleen viikonloppuna askeleen kohti yhä vakavampaa kärjistymistä, kun Iran teki ohjuksin vastaiskun Israeliin. Israelin ilmapuolustus torjui hyökkäyksen lähes tyystin ja Israel sanoi onnistuneensa tässä maan läntisten liittolaisten tuella.
Iskullaan Iran vastasi Iranin konsulaattiin Syyriassa alkukuusta tehtyyn iskuun, jossa kuoli kaksi iranilaiskenraalia ja muita Iranin vallankumouskaartin jäseniä. Iskusta on laajalti syytetty Israelia.
EU:n poliittiset johtajat aloittavat Brysselissä keskiviikkona illalla kaksipäiväisen huippukokouksen, josta EU:n johtajilta odotetaan muun muassa tilanteen kärjistymistä ehkäisevää viestiä.
EU laajentamassa Iranin pakotteita
EU:n ulkopoliittinen edustaja Josep Borrell kertoi jo tiistaina, että unioni on aloittamassa Iranin pakotteiden laajentamisen. Borrellin mukaan EU on koventamassa toimiaan Iranin asetoimituksia kohtaan. Erityisesti kohteena ovat taistelulennokit, joita Iran toimittaa Venäjälle ja Lähi-idän liittolaisilleen.
EU:n ulkoministerien ylimääräiseen kokoukseen tiistaina osallistunut ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) sanoi STT:lle, että hän uskoo konkreettisten päätösten pakotteista syntyvän varsin pian.
Valtosen mukaan ulkoministerit tuomitsivat tiistaisessa kokouksessaan varsin yhtenäisesti Iranin viikonloppuna Israeliin tekemän hyökkäyksen.
– Siitä huolimatta, että Israel yhdessä kumppaniensa kanssa onnistui torjumaan hyökkäyksen, niin erittäin suuren luokan hyökkäyksestä ja vakavasta asiasta oli kyse. Hyvin samanmielisiä olimme myös siinä, että edellytämme kaikilta osapuolilta nyt malttia ja pidättäytymistä jatkotoimista, Valtonen summasi.
Lisäksi pakotteita asetetaan Iranin vallankumouskaartia ja puolustusministeriötä tukeville tahoille.
Sullivanin mukaan uusilla pakotteilla ja muilla toimenpiteillä pyritään hillitsemään ja heikentämään Iranin sotilaallista kapasiteettia ja tehokkuutta.
Uusimmat
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
07:31
Eläinlääkäri kertoo, miksi ei antaisi koiralleen raakaa kanaa tai kalaa
-
07:25
Zelenskyi pelkää Venäjän valmistelevan hyökkäysaaltoja – tekee harvinaisen myönnön
-
07:25
Lakko-oikeutta koskevat rajoitukset tulevat voimaan tänään
-
07:16
Kysely: Suomalaiset vaativat oman maan edun ajamista EU:ssa – puolueen näkökulma vähemmän tärkeä
-
07:03
Anton Lundell astui isosti esiin! Floridan Stanley Cup -jahti askelta pidemmälle
-
07:03
"Ihan järjetön" – Leijonat varuillaan merkillisen superkyvyn kanssa
-
07:01
Henna Peltonen saa Tauskin herkistymään kesken haastattelun: "Olet unelmieni mies"
-
06:39
Nelihenkisen perheen huvipuistorannekkeet voivat maksaa yli 200 euroa – näin hinnat ovat nousseet koronaa edeltävistä vuosista
-
06:31
Vantaan kunniamurhan uhrin isä toivoo syytetylle kuolemantuomiota – "Tulisin katsomaan paikan päälle"
-
06:29
Tabu-ohjelman Marjo menehtyi pian kuvausten jälkeen – maailman yleisin ja tappavin syöpä on usein pitkään oireeton
-
06:18
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – hotellissa oli reilusti toistasataa ihmistä
-
06:03
MTV selvitti: Sähköpotkulautafirmat kertovat sotkusta kulisseissa – toiminta meinasi jo loppua Suomesta
-
00:01
Sieltä se tuli: MM-kisoihin kova vahvistus Carolinasta
-
00:01
Kysely: Suomalaisten epäluottamus poliitikkoja kohtaan lisääntynyt
-
23:54
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:50
Leijonia jätettiin lisää – tällaiset asemat Suomella on nyt
-
23:16
Saksassa kuohuu EU-vaalien alla: Poliitikkoja vastaan useita hyökkäyksiä, laitaoikeiston noususta tuli keskeinen teema
-
23:09
Aftonbladet: Kuumailmapallo-onnettomuus Ruotsissa
-
22:54
Tass: Toisen maailmansodan aikaiset ammukset räjähtivät sotilasakatemiassa Pietarissa – moni saanut vammoja
-
Lataa lisää