Yle: Windows95man saa esiintyä pikkupöksyissään Euroviisuissa
Ylen mukaan Suomen euroviisuedustaja Windows95man saa pitää ohjelmanumerossaan yllä beigejä tangoja.
Euroopan yleisradiounioni, eli EBU, on ilmoittanut, että Suomen euroviisuedustaja Windows95man, eli Teemu Keisteri, saa esiintyä beiget tangat jalassaan Euroviisuissa Malmössä. Asiasta kertoi Yle.
Ensimmäinen semifinaali, jossa Suomi on mukana, käydään 7. toukokuuta ja toinen 9. toukokuuta. Euroviisufinaali on 11. toukokuuta. Windows95manin esityksessä No Rules! nähdään myös Henri Piispanen.
Windows95man kommentoi Ylelle Malmön harjoituksista olevansa helpottunut päätöksestä.
– Meillä oli mukana useita erivärisiä alushousuja. Päätimme aloittaa ensimmäisessä harjoituksessa kaikista villeimmällä vaihtoehdolla. ”Nothing negative to say” tuli EBU:lta, eli läpi meni, artisti kommentoi Ylelle.
Keisteri näyttää beigeissä tangoissaan siltä, kun hänellä ei olisi housuja jalassa lainkaan. Joissain maissa saattaa olla tiukempia sääntöjä siitä, millaista sisältöä televisiossa voi näyttää ennen iltayhdeksää. Aikaeron takia ohjelma alkaa joissakin maissa kello 20.
Maaliskuussa kerrottiin, että Windows95man joutuu blurraamaan Windows95-käyttöjärjestelmän logolla varustetun paitansa, koska Euroviisuissa ei saa olla esillä tuotemerkkejä.
Artisti kertoi Ylelle, että harjoitukset Malmössä ovat sujuneet hyvin, vaikka läheltä piti -tilanteitakin on sattunut. Hän meinasi liiskaantua farkkumunan väliin, koska se alkoi sulkeutua hiukan liian aikaisin. Lisäksi viimeisen vedon aikana artistilta kärähti sukka, kun pyrotekniikka oli kaksi sekuntia liian pitkä. Hänelle tuli sen seurauksena pieni palovamma.
Lähde: Yle
Uusimmat
-
10:15
Reino Nordin lupaava näyttelijänura tyssäsi – paljastaa nyt, mitä tapahtui
-
10:09
Vauvojen kielijänteitä katkaistaan satoja enemmän kuin pari vuotta sitten – "Lasten suussa ei ole tapahtunut mitään sellaista anatomista muutosta"
-
10:03
Oletko koskaan nähnyt pulun poikasta? Tältä näyttävät Johannan parvekkeen valtaajat
-
09:57
Itse tehty hormi aiheutti tulipalon Pyhäjoella – rakentaja tuomittiin
-
09:53
Tiger Woods romahti
-
09:42
Näin hölskynyt tölkki ei kuohu! Jere ravisti limutölkkejä ja testasi hittiniksin
-
09:39
Oleksander Usyk luopui konekivääristä auttaakseen maataan – ristiriitainen showmies Tyson Fury ammentaa kiertolaistaustastaan: "Emme pelkää ketään"
-
09:30
Juuri nyt: Vihreiden Virta puhuu puoluevaltuustossa
-
09:12
Dallas päätti Coloradon NHL-kauden – jatkoajalla kovaa draamaa
-
09:05
Superottelun punnitustilaisuus päättyi rähinään – raskaansarjan jätit jouduttiin erottamaan toisistaan
-
08:52
Maailman paras pelaaja venytteli sellissä – sitten tapahtui jotain ihmeellistä
-
08:35
Leijonat-hyökkääjältä karua puhetta – "Tuntuu, että ei näitä tapahdu enää ikinä"
-
08:33
Pitääkö uimahallissa olla hiljaa?
-
08:26
Yhdysvallat vauhdittaa Gazan pysähtynyttä aseleposopimusta – Suomi vaatii Israelia pidättäytymään laajemmasta hyökkäyksestä
-
08:25
Kim Kardashian julkaisi otoksia yksityiskoneensa sisältä – poseeraa erikoisessa matka-asussa
-
08:14
Slovakian pääministeri Ficon ampujaksi epäilty mies oikeuden eteen
-
08:04
Silja Kosonen hirmukisassa Los Angelesissa – suomalaiselta komea kaari
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
Lataa lisää